Fiiliskuva
 

Mitä kuuluu? -materiaali

Yleistä

Jaksaa, jaksaa? -hankkeessa on kehitetty Mitä kuuluu? -materiaalikokonaisuus, joka käsittelee teemoja:

  • Mielenterveys- ja tunnetaidot
  • Uupumus ja jaksaminen
  • Sosiaaliset taidot ja yhteisöllisyys
  • Puheeksi ottaminen ja avun hakeminen

Materiaali on suunniteltu hyödynnettäväksi osana opetusta toisen asteen oppilaitoksissa ja nuorten ryhmien kanssa. Jokainen teema muodostaa oman noin 30 min kestoisen moduulinsa, joka käydään läpi ohjaajan johdolla. Ohjaajana voi toimia opettaja, ryhmänohjaaja, opinto-ohjaaja tai muu oppilaitoksen henkilökunnan jäsen. Ohjaajan ei tarvitse olla näiden teemojen asiantuntija, vaan tarkoituksena on yhdessä opiskelijoiden kanssa tutustua teemoihin sekä keskustella niistä. 

Moodulit koostuvat: 

  • Videoista, joissa käydään läpi kunkin teeman teoriaosuus ja ohjeet harjoituksiin tai keskusteluihin 
  • keskusteluista parin tai pienryhmän kanssa 
  • itsenäisesti tehtävistä harjoituksista 


Ohjaaja ohjaa koulutuksen kulkua eteenpäin ohjeiden mukaisesti. Moduuleja voidaan käydä läpi yksi kerrallaan eri aikoina, tai useampi peräkkäin riippuen siitä, kauanko aikaa on käytettävissä. Moduulit on hyvä käydä läpi numerojärjestyksessä alkaen mielenterveys- ja tunnetaidoista päätyen puheeksi ottamiseen ja avun hakemiseen. 

Tutustu tällä sivulla Mitä kuuluu? -materiaalin sisältöihin ja ota ne osaksi opetusta!

Ohjaajan ohjeet

Videot

Videot ovat käytetettävissä soittolistoina Yeesin Youtube-kanavalla alla olevista linkeistä. Huomioithan, että videot ovat piilotettuja, joten ne toimivat vain linkkien kautta.

Diaesitykset


Anna palautetta

Toivomme palautetta Mitä kuuluu? -materiaalista. Voit antaa palautetta tämän lomakkeen kautta (3 kysymystä) » (linkki aukeaa uuteen välilehteen).

Lisätietoa

Materiaaliin liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä Yeesin Miraan (mira@yeesi.fi).

 
 

Käännösversiot

Mitä kuuluu? -materiaalien dioista on olemassa käännösversiot. Valitettavasti materiaalit eivät sisällä vielä videoita.

In English

PÅ SVENSKA