Koulutukset ja puheenvuorot
Yeesi kouluttaa nuoria ja nuorten kanssa toimivia aikuisia erilaisista mielenterveyden edistämisen teemoista. Koulutuksia voi järjestää esimerkiksi nuorten ryhmille, järjestöille ja työyhteistöille, ja niiden teemoja voidaan mukauttaa kyseisen yhteisön tarpeisiin. Suosittuja sisältöjämme ovat olleet esimerkiksi jaksaminen vapaaehtois- ja luottamustoiminnassa, nuorisotyöntekijän rooli nuorten mielenterveyden edistäjänä ja huolen puheeksiottaminen.
Resurssiemme mukaan osallistumme myös mielellämme erilaisiin tapahtumiin ja seminaareihin näistä teemoista.
Huomaathan, että edistävän mielenterveystyön järjestönä emme kouluta korjaavasta työstä, palveluista tai mielenterveyden häiriöistä. Nuorille (13-29-vuotiaat) järjestetyt koulutukset pääkaupunkiseudulla ovat lähtökohtaisesti maksuttomia, mutta muista koulutuksista tai kauempana tapahtuvista tapahtumista laskutamme kulukorvausta. Kysy tarjousta!
Lisätietoa
Kysy lisää koulutusten ja vaikuttamisen asiantuntijalta Erikalta (erika@yeesi.fi), tai muilta asiantuntijoiltamme.