2021

Järjestöt vaativat pysyviä investointeja mielenterveyteen

Mielenterveyspooli esittää, että hallituksen puoliväliriihessä tehdään päätökset Terapiatakuusta, maksuttomasta psykoterapeuttikoulutuksesta ja mielenterveysstrategian toimeenpanon rahoituksesta.

Suomalaiset haluavat lisää resursseja mielenterveyden vahvistamiseen. Tästä kertovat esimerkiksi eduskunnan käsittelyyn edenneet kansalaisaloitteet Terapiatakuusta ja psykoterapeuttikoulutuksen maksuttomuudesta.

Mielenterveysjärjestöt ja monet muut kansalaisjärjestöt kannattavat tätä kansalaisten viestiä päätöksentekijöille. 

Myös pitkittynyt epidemiatilanne korostaa varhaisen mielenterveysavun saatavuuden parantamista kaikissa väestöryhmissä.

Mielenterveyspoolin mukaan mielenterveysongelmien hoito on saatettava samalle viivalle muiden vaivojen sekä sairauksien kanssa.

Kehittämistyön lisäksi tarvitaan pysyvää rahoitusta

Hallitus on tehnyt useita rahoituspäätöksiä mielenterveyden vahvistamiseksi, mutta ne ovat koskeneet kehittämistyötä. Esimerkiksi sote-uudistusta ja mielenterveysstrategiaa edistetään määräaikaisella hankerahoituksella.

Tämä kehittämistyö on äärimmäisen tärkeää. Mielenterveysjärjestöjen huolena on kuitenkin se, että kehittämistyö ei muutu pysyviksi investoinneiksi mielenterveyteen.

Siksi Mielenterveyspooli vaatii hallitukselta puoliväliriihessä päätöksiä pysyvistä lisämäärärahoista budjettiin vuodesta 2022 eteenpäin.

Terapiatakuu tulee irrottaa hoitotakuusta

Mielenterveyspooli vaatii hallitukselta toimia, jotta vielä tämän vaalikauden aikana Suomeen saadaan voimaan Terapiatakuu. Tämän vuoksi Terapiatakuu on nyt irrotettava laajemmasta hoitotakuusta ja toteutettava pikaisesti.

Esimerkiksi SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry esitti Terapiatakuun toteuttamista jo tällä hallituskaudella 9.2.2021 julkaistussa kannanotossaan.

Yhdistyneiden kansakuntien (YK) varoitti viime syyskuussa maailmaa uhkaavasta mielenterveyskriisistä. Suomessa se on estettävissä määrätietoisilla päätöksillä, joiden aika on nyt.

Mielenterveyspoolin tavoitteet hallituksen puoliväliriiheen

Kannanoton allekirjoittaneet järjestöt:

Kannanotto Mielenterveyspoolin sivuilla.

 
Yeesi edistää nuorten mielenterveyttä nuorten omia voimavaroja vahvistamalla.
 
 
 
Yeesin oppilaitosvierailijan kevätkausi

Blogi

Yeesin oppilaitosvierailijan kevätkausi

Oppilaitosten jäädessä ansaitulle kesälomalle jäävät myös Yeesin oppilaitosvierailut kesätauolle. Mikäs sen parempi aika ottaa pieni katsaus menneeseen kevääseen ja reflektoida tehtyjä vierailuja ja saatuja kokemuksia. Oppilaitosvierailijana toimimisessa ehdottomasti parasta on työn monipuolisuus; ikinä et tiedä minne työ voi sinut viedä ja millaisia ihania nuoria voit vierailujesi aikana kohdata.

 
Yeesin tsemppibotti
 

Tsemppaa

Yeesin tsemppibotti

Tsemppibotti tarjoaa kannustusta sinulle sekä ideoita muiden tsemppaamiseen. Tsempit ovat peräisin eri tapahtumissa kohdatuilta nuorilta sekä nuorisoalan ammattilaisilta.

 
 

Seuraa meitä somessa

FacebookTwitterInstagramDiscordTikTok
x