Vastuu nuorten työhyvinvoinnista on koko kouluyhteisöllä

Turun Sanomat 

Lukuvuoden alkaessa nuorten mielen hyvinvointi on herättänyt paljon keskustelua. Psykologian lehtori Janne Viljamaa nostaa mielipidetekstissään Helsingin Sanomissa (4.8.) esille aikuisen tärkeän roolin nuoren kasvun ohjaajana.

Tekstissään Viljamaa kysyy: ”Nuori mieli on täynnä uskoa tulevaisuuteen, mutta miten usko saadaan ylläpidettyä?” Koen, että nuoren hyvinvoinnista välittäminen on avainasemassa, jotta voi uskoa parempaan huomiseen.

Jos mieli voi hyvin ja nuori kokee olevansa arvokas, usko huomiseen säilyy vaikeinakin aikoina.

Kouluyhteisön rooli mielenterveyden ylläpitäjänä on osallistaa ja kannustaa toimimaan vuorovaikutustaitojen kehittäjänä sekä ruokkia ilmapiiriä yksilöllisen ja yhteisen hyvinvoinnin edistämiseksi.

Kouluyhteisössä voi pienillä teoilla huolehtia toisen opiskelijan hyvinvoinnista. Jos mieli voi hyvin, on helpompi jaksaa uskoa parempaan huomiseen ja loistavaan tulevaisuuteen. Luottamus tulevaisuuteen on vahvasti kytköksissä siihen, ettei nuori syrjäydy.

THL:n teettämissä kouluterveyskyselyissä (2008–2015) työilmapiirin ja osallisuuden tuloksissa silmiinpistävää on opettajien kiinnostus opiskelijoiden kuulumisia kohtaan. Tilanne on parantunut, mutta se on mielestäni edelleen huolestuttava.

Yli 30 prosenttia nuorista kokee, ettei opettajia kiinnosta nuorten kuulumiset tai ainakaan kiinnostusta ei ole osoitettu nuorille.

Kouluhenkilökunnan vuorovaikutustaidot heijastuvat opiskelijoihin, ja esimerkillään aikuiset voivat kannustaa opiskelijoita pitämään huolta hyvinvoinnistaan. Jokainen opiskelija kaipaa aitoa välittämistä. Miten nuoret voivat ”työpaikoillaan”? Miten he itse voivat parantaa työhyvinvointiaan ja -ilmapiiriä?

Rohkaisenkin jokaista, opettajaa ja opiskelijaa, kysymään vähintään kerran päivässä yhdeltä kollegalta tai opiskelijalta, että mitä toiselle kuuluu. Pysähdy kuuntelemaan, miten hän todella voi. Muistathan kysyä myös itseltäsi, mitä sinulle kuuluu.

Elmeri Lumme
Lukiolainen ja vapaaehtoinen
Nuorten Mielenterveysseura - Yeesi ry

 
Yeesi edistää nuorten mielenterveyttä nuorten omia voimavaroja vahvistamalla.

› Lue lisää meistä

 
 
Tilaa Yeesi-postia
 

Uutiskirje

Tilaa Yeesi-postia!

Yeesi-posti on uutiskirje, jolla tiedotamme ajankohtaisista asioista, saavutuksista ja hauskoista tempauksista. Tilaa kirje ja pysyt kärryillä siitä, mitä Yeesissä tapahtuu.

 
Menovinkit
 

ANNA UUSI KEHU

Yeesin Kehugeneraattori

Kehugeneraattori auttaa sinua löytämään uusia tapoja sanoa hyviä asiota toisille. Kehut ovat peräisin yeesin vapaaehotisilta, opiskelijoilta ja Suomen Kuvalehden artikkelista.

 
 
Kansainvälisenä homo-, bi- ja transfobian vastaisena päivänä

Blogi

Kansainvälisenä homo-, bi- ja transfobian vastaisena päivänä

Vähemmistöstressi johtuu jatkuvasta muistutuksesta siitä, että minä en kuulu, minä olen erilainen. Vähemmistöstressi saa meidät pienentämään itseämme, välttelemään, piilottamaan osan identiteetistä ja pysymään hiljaa.

 
Yeesin tsemppibotti
 

Tsemppaa

Yeesin tsemppibotti

Tsemppibotti tarjoaa kannustusta sinulle sekä ideoita muiden tsemppaamiseen. Tsempit ovat peräisin eri tapahtumissa kohdatuilta nuorilta sekä nuorisoalan ammattilaisilta.

 
 

Seuraa meitä somessa

Facebook Twitter Instagram
x