Yhteisön voima
(eng. strength of community)
Yhteisö voi olla valtava voimavara – se antaa turvaa, iloa, rohkeutta, kannustusta arjessa ja tunteen kuuluvuudesta. Yhteisöt voi toimia parhaassa tapauksessa turvaverkkoina, jotka kantaa elämän ylä- ja alamäissä.
Mitä yhteisöt tarjoavat meille?
Parhaimmillaan yhteisö on mielenterveyden edistämisen suojatekijä, joka suojaa yksilön toimintakykyä ja terveyttä sekä auttaa selviytymään kriiseistä ja vastoinkäymisistä. Kun löytää omanlaisiaan tyyppejä ympärille, voi myös kasvaa, oppia ja löytää merkitystä elämään. On tärkeää, että jokaisella on ympärillään yhteisö, jossa voi olla oma itsensä.
Kaikki yhteisöt eivät kuitenkaan ole turvallisia ja omaa hyvinvointia tukevia. Negatiiviseksi yhteisöllisyys muuttuu silloin, kun yhteenkuuluvuus edellyttää yhdenmukaisuutta ja kun jäsenten erilaisuus jätetään huomioimatta tai koetaan jopa uhaksi. Yhteisö saattaa myös pyrkiä rakentamaan yhteisöllisyyttä kyseenalaisin keinoin, esimerkiksi ruokkimalla vastakkainasettelua yhteisön ulkopuolisia kohtaan.
Turvallisessa yhteisössä kunnioitetaan toisia ja arvostetaan jokaisen ainutlaatuisuutta. On täysin hyväksyttävää jättää taakseen sellainen ryhmä, joka ei tuo hyvää oloa tai arvosta erilaisuutta. Joskus oikean paikan löytäminen vie aikaa, ja se on ihan okei. Jokainen meistä ansaitsee olla osa positiivista ja turvallista yhteisöä!
Millaisia erilaisia yhteisöjä on olemassa?
Jokainen meistä on osa jonkinlaista yhteisöä. Yhteisöt on paljon enemmän kuin vain ryhmiä ihmisiä – ne on tapa löytää yhteenkuuluvuuden tunne ja rakentaa itselleen paikka maailmassa.
Erilaisia yhteisöjä on esimerkiksi lukioaikainen ystäväporukka, faniryhmä Discordissa, oppilaskunta, urheilujoukkue ja aktivismiryhmä. Meidän elämässä on myös yhteisöjä, joihin kuulumme osana arkea melkein automaattisesti, kuten koulu, työ tai perhe. Nämä yhteisöt voivat antaa turvaa ja rutiineja, mutta myös vahvistaa mielenterveyttä, kun ilmapiiri on kannustava ja arvostava. Harrastusporukat, verkkoyhteisöt ja vapaaehtoistoiminta ovat usein itse valittuja yhteisöjä, mikä tekee niistä erityisiä. Ne antavat mahdollisuuden jakaa yhteisiä intohimoja, oppia uutta ja kokea merkityksellisyyttä yli maantieteellisten rajojen.
Vaikuttaminen yhteisöissä, jotka ajavat itselle tärkeitä asioita, voi tarjota merkityksellisyyden tunnetta ja toivoa. Moni kokee maailmantilanteen tuomaan ahdistukseen tärkeänä vastavoimana sen, että pääsee vaikuttamaan erilaisissa yhteisöissä esimerkiksi ympäristön, ihmisoikeuksien tai Yeesin tapauksessa mielenterveysasioiden puolesta. Vaikuttajaryhmistä voi myös löytää arvopohjaltaan samanhenkisiä ystäviä ja saada toivon kipinää siihen, että voimme yhdessä vaikuttaa asioihin.
Mitä verkkoyhteisöt mahdollistavat?
Turvalliselta tuntuvat verkkoyhteisöt tukevat mielenterveyttä ja ovat ihan yhtä arvokkaita kuin kasvokkain tapaavat yhteisöt! Verkkoyhteisöt mahdollistavat valtakunnallisuuden ja kansainvälisyyden. Osallistua voi paikkakunnasta riippumatta. Verkkoyhteisöihin voi ottaa osaa anonyymisti eli nimettömänä tai nimimerkillä. Nettiyhteisöissä saa usein kertoa itsestään sen verran kuin haluaa, eivätkä muut välttämättä näe ulkonäköä tai esimerkiksi vammaa tai vammattomuutta. Verkkoyhteisöjen toiminnassa on myös helpompaa huomioida omat voimavarat. Toimintaan voi osallistua kotoa käsin ja oman jaksamisen mukaan. Verkkoyhteisöt myös mahdollistavat sosiaalisten taitojen harjoittelun turvallisemmassa tilassa.
Yeesin verkkoyhteisö-suositukset:
Miksi Yeesi on nuorille tärkeä yhteisö?
Yeesi toteuttaa vapaaehtoistoimintaa läsnä ja verkossa. Tarjoamme nuorille turvallisemman yhteisön, jossa voi tutustua muihin nuoriin, puhua ja oppia mielenterveydestä sekä vaikuttaa. Yeesi on monille nuorille tärkeä yhteisö, jossa voi olla oma itsensä ja osallistua omien voimavarojen mukaan.
Kysyimme vapaaehtoisilta, miksi Yeesi on heille tärkeä ja näin he vastasivat:
“Yeesissä on parasta, kun saa tehdä ja mennä omien voimavarojen puitteissa.”
“Tulen kuulluksi sekä aidosti kohdatuksi.”
“Yeesi tarjoaa vuorovaikutuskasvatusta, jota mä en ikinä saanu, mut oon aina hiton kriittisesti kaivannu.”
“En tiedä missä olisin, jos Yeesiä ei olisi mun elämässä.”
“Yeesin yhteisö on ollut mulle paikka opetella erilaisten ihmisten kanssa toimeen tulemista.”
“Yeesissä hienointa on se, miten se luo yhteyksiä ihmisten välille, jotka jakavat samanlaisia intohimoja ja arvoja.”
Nuorilta saadut palautteet muistuttaa siitä, miksi teemme tätä työtä: nähdyksi ja kuulluksi tuleminen, omien tunteiden ja voimavarojen tunnistaminen, sekä yhteisöllisyys ovat Yeesissä keskiössä. Kiitos Yeesin toiminnassa mukana olemisesta!

- Miten liittyy mielenterveyden edistämiseen?
- Yhteisöt ovat parhaimmillaan mielenterveyden edistämisen suojatekijä, joka tarjoaa yksilön arjessa tukea ja turvaa. Lisäksi yhteisöissä pääsee jakamaan yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja tutustumaan samanmielisiin ihmisiin, mikä tukee hyvän mielenterveyden toteutumista ja usein lisää merkityksellisyyden tunnetta elämässä.