Tunnetaidot
(eng. emotional skills)
ks. myös tunteet
Mitä ovat tunnetaidot?
Tunnetaidoilla tarkoitetaan taitoa tunnistaa omia tunteita, omien tunnereaktioiden sääntelyä ja tunteiden taustalla olevien asioiden pohtimista. Kun omia tunteita osaa tunnistaa, auttaa se myös muiden tunteiden ja reaktioiden hahmottamisessa ja näin myös vuorovaikutuksessa. Tunnetaidoille luodaan pohja lapsuudessa, mutta niitä on mahdollista harjoitella myös myöhemmin tietoisesti.
Tunnetaitojen harjoittelu on tärkeää, jotta omia tunteita voi ymmärtää ja sanoittaa. Tunteiden tunnistaminen on tärkeää, jottei toimi omien tunteiden vankina, vaan pystyy kulkemaan sitä kohti, mitä itse tavoittelee.
Millaisia tunnetaitoja on olemassa?
Itsensä arvostaminen toimii tunnetaitojen perustana. Mikään tunne ei ole parempi tai huonompi, eivätkä ne itsessään vahingoita ketään. Tunteet on hyvä kuitenkin tunnistaa, jotta niitä voi säädellä tai hillitä tilanteissa, joissa kaikkia tunteita ei voi näyttää. Tunteisiin voi kuitenkin palata myöhemmin.
Omien rajojen asettaminen on tärkeä tunnetaito, joka harjaantuu kokeilemalla. Etenkin nuorelle omien rajojen hahmottaminen voi olla vaikeaa ja rajoja saatetaan venyttää sosiaalisen paineen vaikutuksesta.
Myös myönteisten tunteiden näyttäminen on tärkeä osa tunnetaitoja. Esimerkiksi muiden kannustaminen, toisen puolesta iloitseminen ja yhteinen hassuttelu vaativat tunnetaitoja. Näitäkin taitoja on hyvä opetella yhdessä!

- Miten liittyy mielenterveyden edistämiseen?
- Omien tunteiden tutkiskelu on tärkeä mielenterveystaito. Tunteiden avulla ymmärtää paremmin itseään, ja on helpompi hahmottaa, miten omaa mielenterveyttä voi edistää.
Materiaaleja:
TIPP-taidot: Vinkkejä tunteiden säätelyyn (pdf)
Yeesin oppilaitostyön materiaalit: Tunnetaidot (pdf)