Mielenterveyden aakkoset - Taide ja mielenterveys
 

Taide ja mielenterveys

(eng. art and mental health)


Mitä on taide?

Taiteella tarkoitetaan kaikenlaista toimintaa ja keinoja, joilla ihmiset aistillisesti herättävät muissa jonkinlaisia tunnereaktioita. Tunnetummin taiteeseen voi esimerkiksi mukaan lukea kuvataiteen, kuten maalaukset ja valokuvat ja veistokset sekä myös musiikin, elokuvat, kirjat, teatterin tai jopa videopelit.


Miten taide voi edistää mielenterveyttä?

Taiteen kuluttaminen ja taiteellinen toiminta voi monella tapaa parantaa hyvinvointia. Esimerkiksi taiteen kautta arjesta irtautuminen ja taiteeseen uppoutuminen voi vähentää stressiä ja ahdistuneisuutta sekä tuoda lohtua omaan elämään. 

Taide auttaa myös itsetutkiskelussa. Taiteen kautta voi opetella tunnistamaan omia tunteita, tavoitteita ja unelmia, mikä on tärkeää mielen hyvinvoinnille. Esimerkiksi draamasta, kuvataiteista, musiikista, tanssista ja luovasta kirjoittamisesta voi löytää uusia ilmaisutapoja itselleen, kun omat tunteet ovat muuten hankalasti sanoitettavissa. Taide voi toimia myös voimaantumisen välineenä ja kasvattaa resilienssiä, eli kykyä selviytyä elämän monista vastoinkäymisistä.

Taide myös toimii kohtaamisen välineenä ja yhdessä ihmettelyn paikkana. Yhdessä taiteen kuluttaminen ja tuottaminen muiden kanssa voi luoda yhteenkuuluvuuden tunnetta oman yhteisön ja jopa yhteiskunnan tasolla. Yhteisöllinen taidetoiminta voi auttaa ymmärtää erilaisia yhteiskunnallisia olosuhteita sekä lisätä erilaisuuden ja moninaisuuden hyväksymistä, mikä pitkällä tähtäimellä vaikuttaa myös muiden ihmisten mielenterveyden edistämiseen. Lisäksi osallistavan ja yhteisöllisen taidetoiminnan on havaittu voivan lisätä sosiaalista vuorovaikutusta ja luottamusta sekä tarjota osallistujille kokemuksia tulla nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuksi.



Kirjoittaminen ja lukeminen mielenterveyden edistäjänä

Kirjoittaminen lisää itsetuntemusta. Se auttaa pysähtymään hetkeen ja ajatusten äärelle. Se auttaa purkamaan ajatuksia ja tunteita sekä jäsentelemään ja tarkastelemaan niitä. Kirjoittaminen voi lisätä myös myötätuntoa itseä ja muita kohtaan, tarjota keinoja löytää vaihtoehtoja omaan tilanteeseen, mahdollisuuden tarkastella menneisyyttä ja luoda toivoa tulevaan.

Toisten tekstien lukemisen kautta voi saada samaistumisen kokemuksia ja oivalluksia. Yhteisen keskustelun kautta omista ja muiden teksteistä voi saada myös vertaistukea. Kirjoittamisen tapaan myös lukeminen voi tarjota keveyttä ja leikillisyyttä arkeen. Monet lukevat päästäkseen hetkeksi fantasiamaailmaan, mikä ruokkii mielikuvitusta ja tuo iloa ja innostusta elämään.

Kirjoitusharjoituksia voivat olla esimerkiksi tajunnanvirtakirjoittaminen, päiväkirjan tai kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittaminen tai kirjeen kirjoittaminen nuoremmalle itselleen. Tekstien inspiraationa voi käyttää esimerkiksi valokuvia, musiikkia tai esineitä.



Kulttuurihyvinvointi

Kulttuurihyvinvoinnin käsite on moninainen ja osittain vielä vakiintumaton. Kulttuurihyvinvoinnin voisi kuitenkin katsoa olevan kokemusta siitä, että taide ja kulttuuri lisäävät hyvinvointia ja edistävät mielenterveyttä. Kokemus voi olla yksilöllinen tai yhteisöllinen. Kulttuurihyvinvointi on ilmiö, jossa taide ja kulttuuri kohtaavat sosiaali- ja terveysalan. Omaa kulttuurihyvinvointiaan voi edistää esimerkiksi aktiivisella taiteen harrastamisella, mutta myös ympäristöä tarkkailemalla sekä taide- ja kulttuuritapahtumiin osallistumalla.

Kulttuurihyvinvoinnin ammatillisempi ulottuvuus on tavoitteellisesti toimijuutta ja osallisuutta edistävät kulttuurihyvinvointipalvelut. Monissa kunnissa on laadittu kulttuurihyvinvointisuunnitelma, joka toimii strategisena asiakirjana.


 
mt-abc-sininen.png

    Miten liittyy mielenterveyden edistämiseen?
    Taiteen tekeminen ja kuluttaminen auttaa meitä käsittelemään omia tunteitamme, irtautumaan arjesta ja ymmärtämään erilaisten ihmisten näkökulmia. Taidetoiminta voi myös mahdollistaa sosiaalista vuorovaikutusta ja luoda meissä merkityksellisyyden tunnetta. Taide siis monella tapaa voi positiivisesti vaikuttaa meidän mielenterveyteen.