Mielenterveyden aakkoset - Suoritusyhteiskunta
 

Suoritusyhteiskunta

(eng. performance society)
Ks. myös Suorittaminen


Millaisia paineita suoritusyhteiskunta meille luo?

Suoritusyhteiskunnassa oletetaan, että me yksilöinä venymme joka suuntaan. On tärkeää näyttää kiireiseltä, miettiä jo seuraavaa siirtoa, ylläpitää läheisiä suhteita, vastata viesteihin heti, suoritua koulutehtävistä täydellisesti, hakea töitä, harrastaa, muistaa myös hengitellä ja nauttia elämästä. Suoritusyhteiskunta luo kohtuuttomia vaatimuksia etenkin nuorille. Se maalaa kuvaa, jossa jatkuva asioiden saavuttaminen, mitattava menestys, kiireisyys ja koko ajan tavoitettavissa oleminen ovat tavoiteltavia asioita. 

Myös työmarkkinoilla vallitsee vahva kilpailukulttuuri, jossa on valtava paine erottua joukosta. Esimerkiksi työnhakuprosessissa painotetaan idearikkautta, tehokkuutta, sopivaa työkokemusta, joustavuutta, luovuutta ja kykyä tarttua haasteisiin. Työkokemusta on vaikea saada, kun jo lähtötason vaatimukset ovat kohtuuttomat.

Suoritusyhteiskunnassa lepo ansaitaan, kun on suoritettu tarpeeksi. Lepäämisestä ja haahuilusta koetaan huonoa omatuntoa. Jos omat voimavarat eivät riitä, koetaan, että syy on yksilössä. Näin sen ei pitäisi olla.

Suorituskeskeistä ajattelua on kyseenalaistettava eikä korjaustoimet voi olla vain yksilön vastuulla. Muutoksen täytyy tapahtua rakenteissa, mielenterveyttä tukevassa politiikassa ja päätöksenteossa. Esimerkiksi paremmissa työoloissa ja muuttuneissa asenteissa. 

On hyvä tiedostaa, että kaikkiin asioihin ei pysty itse vaikuttamaan ja yhteiskunnan rakenteet ja vaatimukset aiheuttavat kohtuuttomia paineita. Jokaisella meistä on oikeus lepoon, vapaaseen itseilmaisuun ja kivoihin juttuihin ilman, että niitä tulisi erikseen ansaita. Ei meidän tarvitse venyä joka paikkaan. 

 
mt-abc-sininen.png

    Miten liittyy mielenterveyden edistämiseen?
    Suoritusyhteiskunnan ajattelutavat painostavat meitä suorittamaan jatkuvasti ja joskus omien rajojen yli. Tämä ei ole hyväksi meidän hyvinvoinnille, ja suorituskeskeinen ajattelu vaikeuttaa omaa mielenterveyden edistämistä.


 

Materiaaleja:

Miten suorittaminen näkyy meidän yhteiskunnassa? (pdf)