Seksuaalioikeudet
(eng. sexual rights)
Ks. myös Seksuaalisuus voimavarana
Mitä ovat seksuaalioikeudet?
Seksuaalioikeuksilla tarkoitetaan jokaiselle ihmiselle kuuluvia oikeuksia päättää tietoisesti ja vastuullisesti omaan seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Seksuaalioikeuksien toteutuminen vaikuttaa merkittävästi ihmisen hyvinvointiin ja tasapainoisen elämän toteutumiseen.
Seksuaalioikeudet kuuluvat aivan kaikille - myös lapsille, sinkuille, vammaisille ja ikäihmisille, joiden ei usein ajatella olevan seksuaalisia olentoja.
Nuorten seksuaalisuus on usein tiukasti kontrolloitua. Esimerkiksi monissa yhteiskunnissa, uskonnoissa ja kulttuureissa ajatellaan, että seksuaalisuuteen ja seksiin liittyvät asiat kuuluvat vain parisuhteeseen tai avioliittoon. Näin myös seksuaaliterveyspalveluiden, kuten ehkäisyn, ja luotettavan tiedon saanti voi olla nuorille vaikeaa. Seksuaalisuus ei kuitenkaan ole asia, joka kuuluu vain parisuhteisiin ja perhe-elämään, vaan jokaisella meillä on seksuaalisuus ja oikeus toteuttaa omaa seksuaalisuutta suhdestatuksesta riippumatta.
Seksuaalioikeuksia ovat:
Oikeus omaan seksuaalisuuteen:
Kaikilla on oikeus nauttia omannäköisestä seksuaalisuudesta turvallisesti ja toisten itse-määräämisoikeutta kunnioittaen. Jokaisella on myös oikeus ilmaista omaa seksuaalista suuntautumista ja sukupuolta haluamallaan tavalla.
Oikeus tietoon seksuaalisuudesta:
Jotta voimme tehdä omaa seksuaalisuutta koskevia päätöksiä, nauttia seksuaalisuudesta sekä lisätä omaa seksuaalista hyvinvointia, tarvitsemme ajantasaista ja oikeaa tietoa seksuaalisuudesta. Siksi kaikilla on oikeus saada laadukasta seksuaalikasvatusta.
Oikeus suojella itseään ja tulla suojelluksi:
Jokaisella on oikeus keholliseen koskemattomuuteen. Ihmisiä tulee suojella seksuaalisuuteen kohdistuvalta väkivallalta ja häirinnältä. Jokaisella on myös oikeus käyttää ehkäisymenetelmiä, sekä saada apua ja tukea. Suojelun varmistamisessa yhteiskunnalla ja lainsäädännöllä on olennainen rooli.
Oikeus seksuaaliterveyspalveluihin:
Kaikilla ihmisillä on oikeus laadukkaisiin, yhdenvertaisiin ja seksuaalioikeuksia kunnioittaviin seksuaaliterveyspalveluihin. Seksuaaliterveyspalveluiden tulee olla turvallisia ja luottamuksellisia, sekä helposti saatavilla asuinpaikasta ja rahatilanteesta riippumatta.
Oikeus näkyä:
Seksuaalioikeuksien toteutumisen lähtökohtana on tasa-arvoinen yhteiskunta. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa kaikilla ihmisillä on oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi ilman syrjinnän, häirinnän tai väkivallan pelkoa. Myös erilaiset yhteiskunnan palvelut, kuten terveydenhuolto, tulee suunnitella niin, että sinne ovat tervetulleita kaikenlaiset ihmiset.
Oikeus yksityisyyteen:
Jokaisella on oikeus tehdä yksilöllisiä päätöksiä omaan seksuaalisuuteensa liittyen ilman pelkoa vainosta, vapauden riistosta tai sosiaalisesta painostuksesta. Nuorilla on myös oikeus käyttää seksuaaliterveyspalveluita luottamuksellisesti sekä ilman erillistä huoltajan lupaa.
Oikeus vaikuttaa:
Jokaisella tulee olla oikeus osallistua ja vaikuttaa seksuaalisuuteen liittyvään päätöksentekoon niin omassa elämässään kuin yhteiskunnankin tasolla. Vaikuttamisen lähtökohtana on se, että ihmiset tietävät oikeuksistaan ja osaavat vaatia muutosta epäkohtiin.
Lähde: Väestöliitto
Seksuaalioikeuksien toteutuminen edistää mielenterveyttä. Seksuaalioikeudet tukevat identiteetin kehittymistä. Jotta ihminen voi kokea hallinnan tunnetta omasta elämästään, hän tarvitsee päämääriä, uskoa omiin kykyihin ja mahdollisuuksiin, kannustavailmapiirin sekä innostusta ja toiveikkuutta. Seksuaalioikeudet vaikuttavat näihin kaikkiin.

- Miten liittyy mielenterveyden edistämiseen?
- Seksuaalioikeudet ovat osa jokaisen itsemääräämisoikeutta ja niiden toteutuessa yksilöllä on mahdollisuus etsiä ja jakaa tietoa sekä ilmaista seksuaalisuuttaan haluamallaan tavalla. Seksuaalioikeudet siis tukevat identiteetin kehittymistä ja vaikuttavat monella tapaa mielenterveyteen.