Representaatio

(eng. representation)

Mitä representaatio tarkoittaa?

Representaatio tarkoittaa jonkin asian esitystä, edustusta tai kuvausta. Kun puhumme ihmisten representaatiosta, puhumme siitä, miten erilaisia ihmisiä, identiteettejä tai ihmisryhmiä kuvastetaan ja edustetaan esimerkiksi mediassa, työpaikoilla, taiteessa, valta-asemissa tai arjessa. Representaatioiden luominen on vallankäyttöä, ja tämä valta jakautuu edelleen epätasaisesti yhteiskunnassamme.

Miten representaatio vaikuttaa yhteiskunnan asenteisiin ja identiteettiin?

Sillä, miten näemme itsemme edustettuina maailmassa on iso vaikutus oman identiteettimme rakentumiseen. Se muokkaa käsitystämme itsestämme sekä ympäröivästä maailmasta. Erilaiset representaatiot eri ihmisryhmistä voivat myös luoda, vahvistaa ja ylläpitää stereotypioita sekä vaikuttaa yhteiskunnallisiin asenteisiin. Niillä on valta vahvistaa tai haastaa valta-asetelmia ja kulttuurisia sekä sosiaalisia normeja.

Ihmisen identiteetti rakentuu ja kehittyy jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Esimerkiksi median esittämät kuvaukset vaikuttavat siihen, mitä minäkuvaa rakentava nuori ajattelee itsestään ja yhteisöistään. Jatkuva altistuminen yksipuolisille representaatioille ohjaa sitä, minkälaista tarinaa nuori kertoo itsestään tai mitä hän kuvittelee edes mahdolliseksi omassa elämässään.

Mustia ja ruskeita ihmisiä kuvastetaan edelleen usein kolonialistisen linssin läpi. Nostaessa valkoisuuden ja eurooppalaisuuden jalustalle, mustat ja ruskeat ihmiset näytetään “toisina” eli outoina tai poikkeuksina, alempiarvoisina, vähemmän älykkäinä tai epäinhimillisempinä. Täältä kumpuavat stereotypiat esimerkiksi mustista ihmisistä aggressiivisina, rikollisina, joko hyperseksuaalisina tai päinvastoin hyposeksuaalisina.

Jatkuville itseensä kohdistuville negatiivisille stereotypioille altistuminen voi heikentää hyvinvointia ja mielenterveyttä. Se voi rajoittaa oman identiteetin rakentumista ja kehittymistä sekä lisätä sisäistettyä rasismia tai haitallisia mielikuvia omasta yhteisöstä. Lisäksi se voi aiheuttaa sisäisiä ristiriitoja tai identiteettihaasteita, kun yksilö joutuu kamppailla sovittaessa yhteen todellisia kokemuksiaan ja ulkopuolelta tulevaa negatiivista kuvastoa.

Monipuolinen ja todenmukainen representaatio auttaa rikkomaan stereotypioita ja ennakkoluuloja. Myös arkiset tarinat tavallisista ihmisistä ovat siis yhtä tärkeitä, kuin positiiviset representaatiot. Yksipuolisessa representaatiossa mustat tai ruskeat ihmiset voivat olla vain joko negatiivisesti kuvattuja tai sitten virheettömiä kaikkivoipaisia supersankareita. Yhteiskunnan tulisi sallia mustille ja ruskeille ihmisille myös keskivertoisuus, normaalius tai arkisuus - ja nähdä heidät silti tarpeeksi arvokkaina tarinoiden keskipisteiksi.

Representaation puutetta käytetään vallan työkaluna. Vähemmistöjen tahallinen ulossulkeminen kulttuurillisista ja sosiaalisista tiloista tai kuvastoista ylläpitää valkonormatiivisia valtarakenteita. Jonkin ihmisryhmän tai yhteisön osallisuuden ja merkittävyyden vähättely tai piilottelu tällä ulossulkemisella voi muun muassa estää kyseisten ihmisten voimaantumista, yhteentulemista tai yhteiskunnaliseen vaikuttamiseen järjestäytymistä. On siis tärkeä reflektoida, minkälaisissa asemissa ja rooleissa näemme vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä arjessa, ja kuka näiden representaatioiden luomisesta on vastuussa. Minkälaista narratiivia eli tarinaa näistä ihmisistä halutaan kertoa ja miksi? Ketä tai mitä valtarakenteita se palvelee?

Mitä on tokenismi?

Elämme ajassa, jossa representaatiokysymykset puhututtavat ja diversiteetistä on tullut trendikästä. Sille on muodostunut markkina-arvoa, joten nykyään eri yritykset ja toimijat pyrkivät saamaan siitä kaupallista hyötyä. Tämä on luonut pinnallista tai näennäistä representaatiota, joka johtaa usein tokenismiin.

Tokenismilla tarkoitetaan esimerkiksi toimintaa tai käytänteitä, joilla pyritään pintapuoleisesti tai näennäisesti saavuttamaan monipuolista representaatiota, haastamatta tai muuttamalla kuitenkaan taustalla olevia valtarakenteita tai hierarkioita, jolloin diversiteetti jää usein symboliseksi. Esimerkiksi yritys, joka valitsee markkinointikuviinsa suurimmaksi osaksi mustia ja ruskeita ihmisiä, mutta ei suostu palkkaamaan mustia tai ruskeita ihmisiä osaksi tiimiään ennakkoluuloista johtuen sortuu tokenismiin. Tällöin isoimmat voitot ja päätäntävalta pysyy edelleen etuoikeutetuimmilla valtaväestön edustajilla vaikka kuvastossa ollaan hyödytty vähemmistöihin kuuluvien ihmisten identiteeteistä tai ominaisuuksista.

Miten representaatio näkyy mediassa?

Metropolian tutkimuksen mukaan vuonna 2022 suomalaisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa 88,67% hahmoista olivat valkoisia, cissukupuolisia, heteroseksuaalisia sekä vammattomia. BIPOC hahmoja elokuvissa oli 9% ja tv-sarjoissa 8%. Lisäksi tutkimusta tehdessä havainnointiin, että moninaisuutta edustavat hahmot olivat edelleen yksiulotteisesti kirjoitettuja, heidän pääfunktionaan ja tarinallisena motivaationa vähemmistöryhmänsä edustaminen.

Vähemmistöhahmojen identiteetti toimii siis edelleen kategorisoivana leimana, mikä ei representaationa aidosti inhimillistä tai normalisoi vähemmistöjä audiovisuaalisessa kulttuurissa. Tämä yksipuolinen esittäminen ylläpitää ksenofobiaa ja esittää vähemmistöt yksitasoisina "toiseuden" edustajina ilman kokonaisvaltaista inhimillisyyttä. Alalla pitäisi siis keskittyä enemmän hahmojen intersektionaalisuuteen pelkän näkyvyyden sijaan. Koska mustilla ja ruskeilla ihmisillä on vähemmän mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskunnallisesti sillä heitä on harvemmin valta-asemissa, on silloin myös narratiivit joita mustista ja ruskeista ihmisistä kerrotaan usein muiden käsissä. Audiovisuaalisella alalla tai esittävissä taiteissa on siis tärkeä miettiä, kuka saa esittää ketä tai kuka voi kirjoittaa kenen tarinoita.

Tiettyjä tarinoita jää kertomatta tai kuulematta kun yhteiskuntarakenteet eivät tue tai jopa estävät joidenkin vähemmistöryhmien pääsyä valta-asemiin tai tiloihin, joissa he saisivat äänensä kuuluviin. Noora Dadu nostaa kirjassaan esiin myös sen, kuinka monet pintapuoleisesti näkyvissä asemissa olevat marginaaliryhmät ovat projektirahoitusten varassa, ilman tukirakenteita. Tämä asetelma vahvistaa kolonialistista järjestelmää valkoisesta etuoikeudesta ja päätäntävallasta vähemmistöjen yli, sekä mahdollistaa rasististen stereotypioiden ja asenteiden tahallisen jatkumon tai alitajuntaisten ennakkoluulojen valumisen mediaan. Se piilottaa vähemmistöryhmien elettyjä kokemuksia, sulkee heitä suomalaisen kulttuurin ja yhteiskunnan ulkopuolelle sekä estää heidän mahdollisuuksia samaistumiseen tai nähdyksi tulemisen kokemuksiin median kautta.