Mielenterveyden aakkoset - Nuorilta nuorille
 

Nuorilta nuorille

(eng. youth to youth)


Mikä on nuorilta nuorille -periaate?


Nuorilta nuorille -periaatteella tarkoitetaan Yeesissä toimintatapaa, jossa nuoret pääsevät osallistumaan vahvasti järjestötoimintaan monipuolisten vapaaehtoistoiminnan muotojen kautta ja täten opettelemaan mielenterveystaitoja ja levittämään oppimaansa tietoa muille nuorille. 

Yeesin kaikissa toiminnoissa kohderyhminä ovat nuoret. Samalla Yeesin tarkoituksena on tarjota nuorille mahdollisuutta toteuttaa ja vaikuttaa nuorille kohdistuneeseen toimintaan. Nuorilta nuorille -periaatteen tavoitteena on mahdollistaa osallisuuden ja merkityksellisyyden tunnetta vapaaehtoistoiminnassa. Yeesillä me uskomme, että parhaat henkilöt kertomaan, mitä nuoret tarvitsevat, ovat nuoret itse.

Yeesiläisiä nuoria ovat esimerkiksi: 

  • Yeesin Discordin vapaaehtoiset, jotka pääsevät vapaaehtoistekojen kautta vaikuttamaan, oppimaan uutta, somettamaan ja osallistumaan Yeesin tapahtumiin kasvotusten sekä verkossa.

  • Yeesin hallituslaiset, jotka saavat osallistua Yeesin vaikuttamis-, edustus- ja verkostotyöhön ja joiden vastuulla on seurata muun muassa yhdistyksen tavoitteiden, strategian ja talouden toteutumista.

  • Yeesin mentoritoiminnan mentorit, jotka tarjoavat tukea opiskeluun ja arjenhallintaan nuorille toisen asteen opiskelijoille. 

  • Yeesin oppilaitosvierailijat, jotka tekevät valtakunnallisesti mielenterveyden edistämisen työpajoja nuorille yläkouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa.

  • Muudi-toiminnan nuoret, jotka ottavat osaa muun muassa Muudin tapahtumiin ja somettamiseen.

 
mt-abc-sininen.png

    Miten liittyy mielenterveyden edistämiseen?
    Yeesissä nuoret pääsevät itse oppimaan mielenterveydestä ja edistämään omaa ja muiden nuorien mielenterveyttä. Nuorilta nuorille -periaate varmistaa, että nuoret pääsevät vaikuttamaan omiin mielenterveyttä koskeviin asioihin heille sopivalla tavalla. Tämä mahdollistaa osallisuuden toteutumisen, lisää tietämystä mielenterveyden edistämisestä ja vaikuttaa nuorten hyvinvointiin positiivisella tavalla.