Mielenterveysoikeudet

(eng. mental health rights)

Mitä mielenterveysoikeudet ovat?

Kansainväliset ihmisoikeussopimukset määrittävät, että “jokaisella tulee olla oikeus korkeimpaan saavutettavissa olevaan ruumiin- ja mielenterveyteen”. Nämä sopimukset ovat sitovia kaikille ne allekirjoittaneille valtioille, myös Suomelle. Mielenterveys on siis ihmisoikeuskysymys.

Käytännössä mielenterveysoikeudet tarkoittavat siis sitä, että jokaisella on oikeus voida hyvin ja saada mielenterveyteensä tarvitsemaansa apua ja tukea. Mielenterveyssyiden perusteella ei myöskään saa evätä muita perusoikeuksia.

Mielenterveysoikeuksiin sisältyy:

• hyväksytyksi tuleminen ja syrjimättömyys

• ihmisarvon ja perus- ja ihmisoikeuksien kunnioitus

• yhdenvertainen oikeus asumiseen, opintoihin, työhön, toimeentuloon ja sosiaaliseen osallisuuteen

• oikeus määritellä itse ne asiat, jotka auttavat selviytymään arjessa, ja saada siihen tarvittava tuki

• oikeus vaikuttaa kansalaisena, päätöksenteon osapuolena, vertaistoimijana ja kokemusasiantuntijana

• oikeus hyvään ja vaikuttavaan hoitoon silloin, kun se on tarpeen

• oikeus ja mahdollisuus käyttää kansalliskieliä ja muita Suomessa puhuttuja kieliä sekä saada riittävä tulkkaus- ja käännösapu mielenterveys-palveluissa

Mitä mielenterveysoikeuksien toteutuminen vaatii?

Mielenterveysoikeuksien toteutuminen vaatii sitä, että teemme työtä ennakkoluulojen, vastakkainasetteluiden ja virheellisten käsitysten purkamiseksi. Tarvitaan myös konkreettista kehittämistä palveluiden ja kaiken yhteiskunnallisen toiminnan saavutettavuuden parantamiseksi.

Suomen mielenterveyslaissa määritetään mielenterveystyön yhdeksi tehtäväksi edistävä ja ennaltaehkäisevä työ, sekä se että väestön elinolosuhteita kehitetään niin, että ne tukevat hyvän mielenterveyden toteutumista.

Millaisissa tilanteissa mielenterveysoikeudet vaarantuvat?

Mielenterveysoikeudet saattavat kuulostaa abstrakteilta tai kaukaisilta, mutta oikeasti ne näkyy monella tapaa meidän jokapäiväisessä elämässä.

Mielenterveysvaikutuksien arviointi ei ole toistaiseksi kiinteä osa poliittisten päätösten ennakkovalmistelua, toisin kuin esimerkiksi fyysisten terveysvaikutusten ja taloudellisten vaikutusten arviointi on. Tämä johtaa tilanteisiin, joissa lain mukainen elinolosuhteiden kehittäminen ei toteudu.

Hyvän ja riittävän hoidon saaminen on hankalaa. Kelan tukemaan psykoterapiaan on hankala päästä, koska psykoterapeutteja ei vain ole riittävästi. Se on asiakkaalle hyvin kallista kelatukienkin jälkeen. Kelan tukeman terapian ehtona on myös se, että sen tulee tukea työ- tai opiskelukykyä, ja sen vuoksi esimerkiksi eläkeläiset ja vammaiset saattavat jäädä kokonaan sen ulkopuolelle.

Viime vuosina on noussut esiin tapauksia, joissa mielenterveysdiagnoosin vuoksi on ollut mahdotonta saada vakuutusta. Tämä asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan terveydentilan perusteella ja pelko mahdollisista tulevista vaikeuksista estää tuen hakemisen. Tämä näkyy pitkällä aikavälillä sairauksien kroonistumisessa ja jopa työkyvyttömyytenä, kun oikea-aikainen tuki jää saamatta.

Työpaikoilla ja opinnoissa mielenterveyssyistä johtuvia sairaslomia ei välttämättä tunnisteta “oikeiksi” sairauksiksi, ja siitä syystä niiden vuoksi saattaa kohdata syrjintää ja stigmaa. Terveystiedot ovat henkilökohtaisia, eikä niitä ole velvollisuus jakaa työ- ja opiskelupaikoissa, mutta on kohtuutonta joutua piilottelemaan näitä asioita negatiivisten seurausten pelossa.