Mielenterveyden aakkoset - Itsetuntemus
 

Itsetuntemus

(eng. self-awareness)


Mitä on itsetuntemus?

Itsetuntemuksella tarkoitetaan sitä, että tuntee itsensä ja tietää esimerkiksi sen, mitkä ovat itselle tärkeitä asioita, mitä haluaa saavuttaa ja mihin käyttää aikaa. Itsetuntemukseen liittyy myös omien tunteiden ja ajatusten havainnointi. Myös omien vahvuuksien, kehityskohteiden ja heikkouksien tunteminen on osa itsetuntemusta. Hyvässä itsetuntemuksessa hyväksyy se, että voi myös muuttua ihmisenä ja esimerkiksi mielenkiinnon kohteet voivat vaihtua. 

Itsetuntemukseen liittyy omien tarpeiden ja toiveiden sanoittaminen. On myös tärkeää oppia tunnistamaan asiat, joita itse haluaa tai tarvitsee, ja mitkä ovat muiden ajatuksia tai tarpeita. Itsetuntemus ja omien arvojen ja tarpeiden tunteminen on tärkeää, jotta omaa arkea voisi sovittaa itselleen toimivaksi ja mielekkääksi ja toisaalta myös rakentaa suunnitelmia tulevaisuutta varten. Omien arvojen ja tarpeiden vastaisesti eläminen voi pitkällä tähtäimellä olla vahingollista ja kuluttavaa, joten itsensä äärelle pysähtyminen on arvokasta myös pitkällä tähtäimellä. 

Itsetuntemusta voi lähteä tutkimaan ja harjoittamaan pohtimalla sitä, mikä tuo itselle iloa ja merkitystä elämään, mitkä ovat omia vahvuuksia ja miten oma elämänhistoria vaikuttaa nykyiseen minään. Itsetuntemus kehittyy ihmisen vanhetessa, mutta sitä on mahdollista harjoitella myös tietoisesti. 


Ideoita itsetuntemuksen käsittelyyn

Kuka minä olen 
Tehkää kaverikirja ryhmässä, esimerkiksi luokan kesken. Keksikää kysymykset yhdessä kaikille ja täyttäkää jokainen oma sivu. Sivut voidaan koota yhteen ja laittaa näkyville. Harjoituksen voi tehdä digitaalisesti esimerkiksi diaesityksen muotoon. 

Listaus arvoista
Omien arvojen tarkkailuun voi listata itselle tärkeitä asioita. Listatkaa ylös niitä asioita,  jotka ovat arvokkaita. Tämän jälkeen voi pohtia, miten arvot näkyvät arjessa ja pystyykö toimimaan arvojen mukaisesti. 

Omat rajat ja itsetuntemus
Omien rajojen asettaminen liittyy itsetuntemukseen. Pohtikaa sitä, miten omia rajoja voi asettaa. Mitä voi sanoa, jos tuntuu siltä, että oma sosiaalinen patteri on täysi tai jokin asia ei edistää omaa hyvinvointia. Voitte kirjoittaa ylös ja harjoitella erilaisia lauseita, joilla rajoja voi asettaa. 


 
mt-abc-sininen.png

    Miten liittyy mielenterveyden edistämiseen?

Itsetuntemuksella tarkoitetaan omien tunteiden, arvojen ja rajojen tunnistamista. Tietoisuus siitä, mikä itselle on tärkeää, mitä haluaa saavuttaa, ja millä tavalla, auttaa jokaista edistämään omaa mielenterveyttään paremmin ja omilla ehdoilla. Itsetuntemus on siis tärkeä mielenterveystaito, jota kannattaa harjoitella.