Mielenterveyden aakkoset - Identiteetti
 

Identiteetti

(eng. identity)


Mistä identiteetti koostuu?

Identiteetillä tarkoitetaan yksilöllistä käsitystä omasta itsestä. Sen syntymiseen vaikuttavat mm. mahdollisuudet kokeilla erilaisia asioita, mahdollisuuksien näkeminen ylipäätään elämässä ja erilaisten ajatusten pohtiminen.

Tämän lisäksi identiteettiimme vaikuttaa ulkoapäin tulevat odotukset ja erilaiset roolit. Välillä voi olla vaikea erottaa, mikä osa identiteetistä on aito kokemus itsestä ja mikä perustuu muiden näkemyksiin.

Vahvan identiteetin omaava ihminen tuntee pystyvänsä toteuttamaan itseään ja elää sopusoinnussa omien valintojensa sekä arvojensa kanssa. Vahvan identiteetin rakentaminen vaatii itsetutkiskelua ja omien tarpeiden, toiveiden ja unelmien kuuntelua. Itsetuntemus on tärkeä mielenterveystaito, jota harjoittelemme usein koko elämämme ajan.

Identiteetti voi muuttua ja kehittyä vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa, olipa kyse sitten perheestä, ystävistä tai vaikka harrasteporukasta. Se myös kehittyy läpi koko elämän. Identiteetin kanssa ei tarvitse olla nuorena vielä valmis, vaan sen muodostumiselle kannattaa antaa aikaa.


Mitä tarkoittaa ryhmäidentiteetti?

Ihmisillä on usein luontainen tarve kuulua johonkin ja tuntea yhteisöllisyyttä, eli sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Ryhmäidentiteetti voi rakentua monen asian, kuten esimerkiksi asuinpaikan, iän tai mielenkiinnon kohteiden ympärille. Ryhmässä on tärkeää, että jokainen yksilö tulee hyväksytyksi, kohdatuksi, kuulluksi ja nähdyksi juuri sellaisena kuin on.

Turvalliseksi koetussa ryhmässä jokaisella on tilaa nostaa mieltään painavia asioita esille ja konfliktit halutaan ratkaista reilusti sekä rakentavasti. Ryhmäidentiteetti muodostuu usein konkreettisen toiminnan seurauksena ja tuloksena on toiminnallinen ja tekevä yhteisö. 

Esimerkiksi me Yeesissäkin luomme kaiken aikaa omaa ryhmä-identiteettiämme. Kaikki Yeesin toimintaan osallistuvat ovat yeesiläisiä. Olit sitten vapaaehtoinen, yhteistyökumppani tai fiilistelet muuten tekemistämme livenä tai verkossa, olet tervetullut joukkoomme. Kaikkia meitä yhdistää halu edistää nuorten mielenterveyttä ja välitämme siitä, miten just sä voit.

 
mt-abc-sininen.png

    Miten liittyy mielenterveyden edistämiseen?
    Oman identiteetin tunnistaminen on osa itsetutkiskelua ja identiteetin kautta voimme tarkastella, mikä on meille tärkeää, ja millaisia valintoja haluamme tehdä arjessa. Tätä kautta osaamme paremmin tunnistaa ja tehdä valintoja, jotka tukevat myös meidän mielenterveyttä.