Ajankohtaista

"En tunne mitään" - toksinen maskuliinisuus hyvinvoinnin ja vuorovaikutuksen esteenä

17.02.2021

Yeesin hallituksen varapuheenjohtaja Lauri Ikola pohtii, miten toksiseen maskuliinisuuteen liittyvät rakenteet vaikuttavat miesten kykyyn huolehtia omasta hyvinvoinnistaan.

Nykyään kannetaan erityistä huolta nuorten miesten hyvinvoinnista. Aihe on laaja ja sitä on käsitelty viimeisten vuosien saatossa monista eri näkökulmista. Olen myös itse pohtinut vuosien ajan omia nuoruuden kokemuksiani ja sitä, miten en kokenut sopivani siihen muottiin, jota ympäröivä yhteiskunta minulle miehenä tarjosi. Paljon myöhemmin, joitain vuosia sitten, törmäsin toksisen maskuliinisuuden käsitteeseen ja siihen, miten ympäröivä yhteiskunta opettaa meille tiettyjä malleja. Koen tämän ymmärtämisen parantaneen omaa kykyäni havaita, millaiset asiat vaikuttavat hyvinvointiini. Toivottavasti tämä teksti avaa myös lukijoiden ajatuksia.

Toksisen maskuliinisuuden mainitseminen nostaa usein vahvoja tunteita pintaan somessa, ja käsitteen merkityksestä liikkuu paljon väärinkäsityksiä. Lienee siis tarpeen avata, mitä käsitteellä tarkoitetaan. Nykykulttuurintutkija, dosentti Tuija Saresma avasi mielestäni käsitettä hyvin noin vuosi sitten julkaistussa Ylen artikkelissa. Saresma määrittelee toksisen maskuliinisuuden kapeaksi tavaksi nähdä maskuliinisuutta, mihin liitetään usein tunteettomuus, aggressiivisuus, voimankäyttöön perustuva vallankäyttö, uhoavuus ja heteroseksuaalisen suorituskyvyn ylikorostaminen.

On tärkeää myös muistaa, että kaikki maskuliinisuus ei ole pahasta. Saresman mielestä tästä syystä toksisuuden sijaan parempi käsite voisi olla kapea tai rajoittunut maskuliinisuus. Maskuliinisuus ei ole myöskään sukupuoleen sidottu ominaisuus, joka koskisi vain miehiä. Maskuliinisuus ja feminiinisyys ovat ominaisuuksia, joita ilmenee eri ihmisissä eri tavoin riippumatta sukupuolesta. Ongelma syntyy, kun erityisesti pojille ja nuorille miehille opetetaan kapea malli, jonka mukaan elää.

Olen kiitollinen siitä, että perheessäni kannustettiin olemaan avoin ja puhumaan asioista, eikä tunteiden näyttämistä pidetty koskaan pahana asiana. Koti on kuitenkin vain yksi paikka, jossa yhteiskunta vaikuttaa meihin. En usko olevani mitenkään erityinen muistellessani kuulleeni lapsena lausahduksia kuten ”pojat eivät itke”, ”älä halaa sitä poikaa pilalle” tai ”tunteista puhuminen kuuluu tytöille ja nössöille”. Vuosien kuluessa muotoilu vähän vaihteli, mutta pointti pysyi melko lailla samana. Valtaosa miehistä suorittaa myös aikuistumisen kynnyksellä asepalveluksen, johon liittyen lähes kaikille ovat varmasti tullut tutuiksi lausahdukset kuten ”armeijassa pojista muovataan miehiä” tai ”ei kipua, ei hyötyä”.

Edellä mainitut esimerkit tarjoavat samaan aikaan pikaisen, melko kapean, mutta silti herättävän katsauksen siihen, millaiset yhteiskunnan rakenteissa olevat asenteet muovaavat poikien ja nuorten miesten kehitystä. Asenteisiin saattaa törmätä esimerkiksi kotona, koulussa, harrastuksissa, tv-sarjoissa tai sosiaalisessa mediassa, ja ainakin oman lapsuuteni aikaan edellä mainitut ajatukset heijastelivat enemmistön näkemyksiä oman ikäluokkani parissa. Asenteiden noudattaminen oli jonkin tasoinen edellytys sille, että voisit olla osa porukkaa.

Omassa lähipiirissäni kaikista yleisimpänä ja haitallisimpana toksisen maskuliinisuuden ilmentymänä näyttäytyy tunteettomuus. Tunnen monia miehiä, jotka rennosti toteavat, että ”he eivät juurikaan koe tunteita” tai ”ei mulla mitään itkemistä vastaan ole, mutta ei mua vaan koskaan itketä”. Tässä kohtaa on hyvä pysähtyä miettimään, onko kyse siitä, että et oikeasti tunne mitään vai siitä, että olet tiedostaen tai tiedostamatta opettanut itsesi siihen, että tunteminen on pahasta.

Tilanteessa, jossa on vuosien tai vuosikymmenien aikana sisäistänyt ajatuksen siitä, että tunteiden näyttäminen tai tunteminen ei kuulu miehille, on helppo sokeutua sille, miten itse ajattelee. On todella helppoa uskotella itselle, että en minä tunne mitään, vaikka todellisuudessa kaikki tuntemukset olisi padottu piiloon. Tämän välttämiseksi tulisi löytää itselle sopivia keinoja käsitellä tunteita. En halua tarjota tähän mitään yhtä oikeaa keinoa, koska sellaista ei mielestäni ole. Kaikilla on omat keinonsa tunteiden käsittelyyn ja se on täysin ok niin kauan, kun keino on rakentava eikä se satuta sinua tai läheisiäsi.

On tietyllä tavalla todella ristiriitaista ajatella, että tunteista puhumisen tärkeys tuntuu aika ajoin toisaalta hyvin kliseiseltä aiheelta. Samaan aikaan tunteista puhumattomuus on monelle arkipäivää. Arkipäivää, johon täytyy yrittää etsiä ratkaisuja, mutta samaan aikaan ratkaisujen löytämisen taakkaa ei saa kaataa yhdenkään yksilön niskaan. Muutoksen aikaansaaminen vaatii halua ja voimme varmasti jokainen muuttaa asenteita. Samaan aikaan kuitenkin tarvitaan tukea ja muutoshalua koko yhteiskunnalta.

Kyvyssä käsitellä omia tunteita ja elämän tapahtumia on mitä suurimmissa määrin kyse hyvinvoinnista. Siinä on kuitenkin myös kyse tasa-arvosta. Jokaiselle kuuluu oikeus olla oma itsensä ja käsitellä tunteitaan ilman, että kokee sen tekevän sinusta jotenkin vioittuneen.

Lauri Ikola

Kirjoittaja on Yeesin hallituksen varapuheenjohtaja ja aktiivinen Yeesin vapaaehtoinen. Kirjoitus on osa Yeesissä tehtävää vapaaehtoistyötä eikä välttämättä edusta Yeesin mielipiteitä.