Ajankohtaista
“Kumpi leviää nopeammin, pääni vai pandemia?"
05.03.2021
"En vittu tiiä.” @envittutiiaofficial Instagram-julkaisu viime marraskuulta on entistä ajankohtaisempi.
“Tsempit & panostukset kaukana tulevaisuudessa eivät riitä” tiivisti Lukiolaisten liitto twiitissään tiistain tiedotustilaisuuden jälkeen. Tilaisuuden aikana useat nuoret ihmettelivät Twitterissä, miksi viesti siitä, että jaksaminen on jo loppu, ei mene perille. Kehotus avun hakemisesta koettiin myös turhauttavana, sillä todellisuudessa monet eivät saa tällä hetkellä apua, eikä ystäviään voi tavata.
Tyypillisesti aina, kun nuorten kohtaamista haasteista puhutaan, rientää joku paikalle muistuttamaan miten pula-aikaankin selvittiin ja kyllä talvisota oli vielä raskaampi. Tämä on varmasti totta, mutta jos jotakin on menneistä opittu, niin se että laajasti nuorisoon vaikuttavien kriisien vaikutukset tuntuvat vielä pitkänkin ajan päästä. Pandemia-aika on varmasti ollut raskas kaikille ikäryhmille, mutta on turha kiistää sitä, että nuorten elämässä se on näkynyt hyvin erityisellä tavalla.
Nuoruuden kehitystehtäviin kuuluvat olennaisesti perheestä irtautuminen ja yhä enemmän vertaisiin tukeutuminen. Korona-aika ei siis ole nuorille pelkkä riesa, vaan olennaisesti vaikeuttaa koko ikävaiheen tärkeimpiä oppimiskokemuksia. Nuoruus on tyypillisesti ollut aikaa, jolloin omaa identiteettiä etsitään yrityksen ja erehdyksen kautta, hankitaan uusia kokemuksia, nautitaan uudenlaisesta vapaudesta ennen elämän asettumista uomiinsa ja muodostetaan ystävä- ja parisuhteita, jotka monilla kantavat läpi elämän. Näitä asioita ei voi asettaa tauolle kahdeksi vuodeksi ja palata niihin niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Nuorten ahdingon vähättelemisen sijaan olisi syytä todeta, että tilanne ei vain tunnu epäreilulta, vaan on epäreilu. Nuorilla on oikeus surra missattuja kokemuksia, kuten valmistujaisia, penkkareita, fuksiaisia ja haalaribileitä. Nämä eivät ole mitään turhanpäiväistä hapatusta, vaan olennaisia ja innolla odotettuja kokemuksia, joihin edellisilläkin sukupolvilla on ollut oikeus. On myös aivan eri asia viettää vuosi eristyksissä 15- tai 50-vuotiaana. Nuoren elämänkokemus on lyhyempi, joten välineitä epävarmuuden käsittelemiseen on ehtinyt kertyä vähemmän, ja vuosi on suhteessa paljon pidempi aika.
Monella ammattikoululaisella on tällä hetkellä se tilanne, että koululle ei pääse. Miten oppia puusepäksi tai kampaajaksi tietokoneen edessä? Nuorten työllisyysnäkymät ovat monella tapaa olleet synkät jo aiemmin, mutta nyt lisästressiksi on noussut se, että voiko omaa alaa edes oppia, jos käytännön harjoittelut jäävät tekemättä. Myös lukiolaiset ovat monenlaisten uusien haasteiden edessä. Nyt järjestetään jo kolmannet kirjoitukset poikkeuksellisissa oloissa. Ylioppilaskokeet ovat muutenkin monelle raskas ja stressaava tilanne, mutta nyt sen päälle murhetta aiheuttavat myös erityisjärjestelyt, pelko altistumisesta tai mahdollinen karanteeni.
Siirtymä toisen asteen opinnoista korkeakouluun on jo ennestään ollut monelle raskas. Yhtäkkiä itseohjautuvuutta vaaditaan paljon enemmän, toimeentulo on monella tiukassa ja lisäksi tulisi vielä opetella itsenäistä aikuisen elämää, usein satojen kilometrien päässä perheestä ja muista turvaverkoista. Tavallisesti näissä haastavissa asioissa on tukena muiden uusien opiskelijoiden yhteisö, joiden kanssa yhteisöllisyyttä rakennetaan kursseilla, opiskelijatapahtumissa ja monenlaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Nyt opintonsa aloittaneiden kokemus on täysin erilainen.
Meidän jokaisen kapasiteetti käsitellä raskaita asioita on rajallinen. Toisiin pandemian mukanaan tuoma epävarmuus ja eristys vaikuttaa enemmän kuin toisiin. Tyypillinen neuvo jaksamiseen on se, että laskee omia vaatimuksiaan, mutta mitä jos opintopisteet, tukikuukaudet ja vuokranantaja eivät jousta samassa suhteessa? Nuoret ja opiskelijat kaipaavat konkreettista tukea ja kädenojennusta päättäjiltä, ei pelkkää päähäntaputtelua ja epämääräisiä lupauksia jostakin joskus tulevasta helpotuksesta.
Kärjistetysti tekisi mieli sanoa, että helppohan se on sieltä laitakaupungin omakotitalosta ydinperhe-elämästä huudella, että nyt pitää vaan jaksaa pysyä kotona. Keväällä koitin hoitaa sekä töitä että opintoja pienestä yksiöstäni, kun yläkerran asunnon remontin vuoksi pora huusi kahdeksan tuntia päivässä neljättä kuukautta ja loputtomien videopalaverien keskustelut muuttuivat epäselväksi puuroksi puhelimen netin osoittautuessa riittämättömäksi. Kaikki vähäisetkin ihmiskontaktit aiheuttivat epämääräistä syyllisyyttä. Olen kuitenkin onnekas siinä mielessä, että minulla on hyvä työyhteisö, ystäviä ja vakaa taloudellinen tilanne - en voi edes kuvitella, miltä tämä aika olisi tuntunut yhtäkkiä etäopetukseen jääneenä lukiolaisena tai 18-vuotiaana fuksina, joka on vasta muuttanut uudelle paikkakunnalle.
Haluan siis sanoa kaikille nuorille ja opiskelijoille, että sinulla on oikeus kaikkiin niihin tunteisiin, joita tällä hetkellä koet. Tämä aika on osunut sinuun epäreilulla tavalla, ja sinulla on oikeus saada siihen tukea. Toivon sinulle kaikkea parasta, toivottavasti pääset elämään tavallista nuoren elämää mahdollisimman pian.
Ja sinulle, aikuinen, haluan sanoa, että muistele hetki millaista oli olla aikuiselämän alussa. Älä syytä nuoria, joille tähän aikaan on vaikea sopeutua tai houkutus nähdä kavereita voi käydä liian suureksi. Nuorten erityisaseman korostaminen ei vähättele sinun hankaluuksiasi.
Erika Karstinen
Kirjoittaja on Yeesin asiantuntija, jonka erityisalaa ovat mielenterveyden edistäminen, koulutukset ja oppilaitosyhteistyö.