Ajankohtaista
Uusi kasvo toimistolla: Iida aloitti yliopistoharjoittelun
08.04.2021
Iida aloitti yliopistoharjoittelun tiistaina ja on mukana toiminnassa kesäkuun loppuun asti.
Tervehdys kaikille!
Täällä kirjoittelee Iida, sosiaalipsykologian loppuvaiheen opiskelija Tampereen yliopistosta. Kun hain työharjoittelupaikkaa ja etsin itseäni kiinnostavia paikkoja, päädyin Yeesin sivuille ja mietin että “hei - tää paikkahan sopii mulle kuin nenä päähän!” Olen hyvin kiinnostunut mielenterveydestä, psyykkisestä hyvinvoinnista sekä niiden edistämisestä, ja haluan rakentaa työurani näiden teemojen parissa.
Olen kotoisin Etelä-Pohjanmaalta ja sisimmältäni olen luonnonläheinen ja eläinrakas maalaistyttö. Jos ajattelen sanaa “hyvinvointi”, mieleeni piirtyy kuva rauhallisesta ja kauniista päivästä lähellä luontoa. Palaudun ja kerään voimavaroja tulevaa varten parhaiten perheeni maalaistalon hevosia rauhassa silitellen. Voimaa saan myös kiitollisuudesta, ja pyrin pysähtymään hyvien hetkien äärelle, arvostamaan niitä ja tallettamaan ne tarkasti mieleeni.
Nämä voimavarat käytän tehokkaasti ja olen myös hyvin päämäärätietoinen ihminen! Minulla on monia unelmia ja ideoita tulevaisuutta varten ja teen kovasti töitä niiden eteen. Haluan jatkokouluttautua terapeutiksi, kirjoittaa joskus kirjan ja tehdä töitä myös sosiaalisen median vaikuttajana.
Minulla on myös hyvin toisenlainenkin urapolku, jota kuljen yhtä aikaa. Työskentelen mallitoimistossa osa-aikaisena ja olen ansioitunut myös kauneuskilpailumaailmassa. Näihin usein pinnallisina pidettyihin aloihin olen halunnut tuoda omalta osaltani myös syvyyttä ja aitoutta, toimimalla hyvänä esimerkkinä ja äänenä psyykkisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Kaksi hyvin erilaista maailmaa kietoutuvatkin siis yllättävän hyvin yhteen.
Se, että pääsin Yeesille työharjoitteluun, oli minulle tärkeä askel ja koen jo toisena työpäivänäni olevani oikeassa paikassa. Työharjoittelulta toivon, että pääsen vaikuttamaan, edistämään hyvinvointia ja mukaan kiinnostaviin projekteihin. Perehdytyspäivänä Yeesin toimistolla päällimmäisenä jäi mieleen työporukan myötätuntoinen ilmapiiri ja se miten paljon yeesiläisten ja työntekijöiden hyvinvointiin panostetaan. Ilmapiiri on avoin ja esimerkiksi omasta jaksamisesta, haasteista ja voimavaroista puhutaan kuin ystävä toiselle.
On arvokasta ja tärkeää, että osaamme olla ystäviä toisillemme, mutta yhtä tärkeää on olla ystävä myös itselle. Itsemyötätunto onkin yksi teema, jota haluan erityisesti edistää. Nykypäivänä vaatimukset itseltä ja ulkoa voivat olla tosi kovat, ja yksilön menestymistä ihannoidaan. Pitäisi pystyä kaikkeen, kaikilla elämän osa-alueilla, koko ajan. Helposti voi tuntua, että kaikki muutkin pystyvät, esimerkiksi somen tarjoaman vääristyneen kuvan vuoksi. Tässä kohtaa kuvaan astuukin itsemyötätunnon tärkeys - se, että osaamme suhtautua armollisesti mokiimme ja epätäydellisyyteemme, tunnistaa oman jaksamisemme rajat ja kannustaa itseämme samalla tavalla kuin kannustaisimme kaveria.
Ihana päästä mukaan Yeesin porukkaan! Tutustutaan ja ollaan ystäviä toisillemme - ja itsellemme.
- Iida