Ajankohtaista
Kalle Laanterä on Yeesin uusi toiminnanjohtaja!
04.10.2021
Lokakuun lopulla Yeesissä aloittaa uusi toiminnanjohtaja. Pyysimme häntä esittäytymään kaikille yeesiläisille ja Yeesin ystäville jo näin etukäteen.
Hei kaikki,
Olen Kalle ja aloitan Yeesin uutena toiminnanjohtajana lokakuun lopussa. Olen tästä enemmän kuin innoissani, sillä Yeesin tarkoitus puhuttelee minua syvästi ja Yeesimäinen tapa toimia sekä organisaation kulttuuri tuntuu jo tässä vaiheessa todella hyvältä. Uusi työ luonnollisesti myös jännittää, sillä kuunnellessani tehtävän vaatimuksia sekä rekrytiimin perusteluja sille, että juuri minä olisin oikea henkilö tehtävään, kämmenet hikosivat ja oma epävarmuus nousi hieman pintaan. Samalla kuitenkin minulla on vahva luotto siihen, että olen oikein sopiva henkilö tehtävään ja luotsaamaan yhdessä Yeesiä eteenpäin. Aloitan tehtävässä nöyränä ja haluan aloittaa oppimalla tuntemaan Yeesin yhteisöön kuuluvia ihmisiä sekä toiminnan kaikkia eri puolia.
Viimeiset lähes kymmenen vuotta olen työskennellyt Loisto Setlementti ry:ssä aluksi projektityöntekijänä ja vuodesta 2014 alkaen yksikön johtajana Poikien Talolla. Tämä aika on opettanut ja antanut minulle paljon. Uskon osaamiseni ja ymmärrykseni sosiaalisesta nuorisotyöstä, järjestötyön johtamisesta, rahoituksista, inhimillisestä esihenkilötyöstä sekä verkostojen rakentamisesta antavan hyvä pohjan työskentelyyn Yeesillä.
Oman nuoruuteni kasvoin erilaisten vaihtoehtokulttuurien piirissä, jossa ihmis- ja eläinoikeudet, sosiaalinen oikeudenmukaisuus sekä yhteisöllisyys ovat olleet vahvasti läsnä. Koenkin erittäin tärkeäksi, että pääsen Yeesissä edistämään osaltani tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, sekä tekemään työtä nuorten hyvinvoinnin ja mielenterveystaitojen vahvistamiseksi.
Työn ulkopuolella olen erittäin onnekas ja etuoikeutettu, että saan elää rakkaiden läheisten kanssa. Kolmen lapsen vanhempana arjessa riittää tekemistä myös työn ulkopuolella, varsinkin kun keväällä tuore perheenjäsenemme Hillevi-koira saapui suuren egonsa ja energiansa kanssa rikastuttamaan elämää. Olen aamuihminen ja arvostan mahdollisuutta juoda rauhassa aamukahvini samalla päivän lehteä lukien. Tämän takia kelloni soi usein ennen kuutta. Virtaa minulle antaa elämän pienemmät ja suuremmat seikkailut ja nautin liikkeellä olemisesta. Suuri intohimoni on pyöräily, joka toimii minulle keinona vahvistaa mielen hyvinvointia.
Toivottavasti tapaamme Yeesin tulevissa 10-vuotisjuhlissa tai muissa merkeissä lähiaikoina.
Iloa kaikkien syksyyn,
- Kalle