Ajankohtaista
Yeesi yhteistyöhön Lidlin kanssa, voit lahjoittaa pullopantit nuorten mielenterveyden edistämiseen!
02.03.2023
Yeesi aloittaa maaliskuun 2023 alusta vuoden pituisen yhteistyön Suomen Lidlin kanssa. Yhteistyön myötä Lidlin myymälöissä on mahdollisuus lahjoittaa nuorten mielenterveystyöhön pullopanttiautomaateilla.
Lidl kartoitti asiakkailtaan, minkälaisia lahjoituskohteita panttiautomaateille toivotaan ja nuorten mielenterveys valikoitui yhdeksi kohteista palautteiden perusteella.
“Olemme Yeesissä erityisen ilahtuneita, että ihmiset kokevat nuorten mielenterveyteen panostamisen tärkeäksi. Yhteiskunnassamme on monia tekijöitä, jotka tällä hetkellä kuormittavat kohtuuttomasti nuorten mielenterveyttä ja jaksamista”, kuvaa Yeesin toiminnanjohtaja Kalle Laanterä.
“Haluamme Yeesissä muistuttaa, että meillä jokaisella on mielenterveys ja sitä voi vahvistaa pienilläkin teoilla. Olemme erittäin innoissamme myös siitä, että yhteistyön myötä saamme Yeesin toiminnalle näkyvyyttä valtakunnallisesti Lidlin yli 200 myymälässä”, kertoo Yeesin puheenjohtaja Lauri Ikola.
Yeesille lahjoitettavilla panttirahoilla tuetaan nuorten mielenterveyttä esimerkiksi toteuttamalla mielenterveystaitoja vahvistavia työpajoja oppilaitoksissa, vertaisryhmä- sekä vapaaehtoistoimintaa nuorille.
Lidlin myymälöissä lahjoitustoiminto toimii niin, että asiakas valitsee pullojen ja tölkkien syöttämisen jälkeen automaatin näytöltä kahdesta vaihtoehdosta: lahjoitus tai kuitti. Jos asiakas päättää lahjoittaa panttirahat, pääsee hän sen jälkeen valitsemaan lahjoituskohteen. Tämän jälkeen asiakas vahvistaa lahjoituksen ja saa kuitin lahjoituksesta. Yeesin lisäksi muina lahjoituskohteina on valittavissa Hope ry sekä SEY ry. Kohteet ovat valittavissa 29.2.2024 saakka.
Nuorten mielenterveysseura - Yeesi ry on Suomen ensimmäinen valtakunnallinen nuorten mielenterveysseura. Yeesin toiminta perustuu positiivisen mielenterveyden edistämiseen, yhdessä tekemiseen ja nuorilta nuorille -periaatteeseen.