Ajankohtaista
Muudin Emmi kohti uusia seikkailuja
10.07.2024
Emmi on toiminut Yeesin Muudi-hankkeessa vajaan vuoden ja nyt siirtyy Yeesiltä kohti uusia seikkailuja. Nyt lopuksi Emmi pohtii taivaltansa Muudin parissa ja kiittää työssä kohdattuja nuoria, yhteistyökumppaneita ja työystäviä.
Moikka!
Takana on vajaa vuosi Yeesiläisenä. Halusin tulla vielä täältä kesälomalta sanomaan heipat ennenku mä siirryn kohti uusia (kesä)seikkailuja.
Kun mä alotin Yeesissä, niin olin tosi innostunut päästessäni ihailemaani Muudi-hankkeeseen töihin. Hiljattain valmistuneena tää työpaikka oli enemmän ku oisin voinut odottaa. Arvostukseni Yeesiläisten tekemää työtä kohtaan on vain kasvanut, ja koko ajan uudet asiat on yllättänyt mut positiivisesti. Kaikki se yeesiläisten rakkaus ja intohimo sekä loppumattomat ideat saa mun sydämen pakahtumaan.
Muudi on tuonut lähestyttävällä tavalla näkyvämmäksi rasismin vaikutuksia mielenterveyteen. Se on antanut monille nuorille vertaistukea, ymmärrystä ja turvallisemman paikan omille tunteille. Vanessan luotsaama Muudi on ainutlaatuinen hanke, jonka asema ja jatkuvuus tulis olla turvattuna tulevaisuudessa. Myös rasismia kokevien nuorten täytyy saada unelmoida, astua välillä harhaan ja kokea olevansa osallinen tätä yhteiskuntaa ilman jatkuvaa toiseuttamista ja vähemmistöstressiä.
Mä haluun kiittää kaikkii teitä nuoria, joita olen tavannut tämän työn aikana. On ollut tärkeitä kohtaamisia kanssanne ja oon oppinut teiltä paljon, kuten "Rasismi ei oo fresh".
Kiitos myös kaikille yhteistyökumppaneille koulutuksista, työpajoista, seminaareista ja muista tapahtumista, palavereista ja yhteisistä ideoiden pallotteluhetkistä. Nää kaikki ovat tuoneet uusia näkökulmia ja ammatillista kasvua.
Kiitos te upeet työystävät, jotka teette täydellä sydämellä tätä työtä. Kiitos, että otitte mut joukkoonne ja kuljitte mun rinnalla tän upeen matkan.
Mä jatkan tästä jonnekin vielä tuntemattomaan, mutta sitä ennen nautin kesäpäivistä, ihanista yhteisöistäni ja läheisten seurasta.
Sillä on väliä, miten me voidaan. Jatketaan yhdessä työtä yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta!
“I am not free while any woman is unfree, even when her shackles are very different from my own.” -Audrey Lorde
Free Palestine! ja lempeää kesää kaikille!
Rakkaudella, Emmi