Fiiliskuva
 

Ajankohtaista

Yeesissä aloitti uusia työntekijöitä

Yeesissä aloitti uusia työntekijöitä

07.02.2024

Verkkotyön uusi asiantuntija Tuuli ja vapaaehtoistoiminnan asiantuntijan sijainen Lari esittäytyvät ja kertovat hieman itsestään sekä työnkuvastaan.

Moikka! Olen Tuuli, Yeesin uusi verkkotyön asiantuntija. Saatan olla tuttu kasvo joillekin jo entuudestaan, sillä olen aiemmin toiminut Yeesissä tuntityöntekijänä noin puolentoista vuoden ajan. Nykyiset hommat aloitin noin kuukausi sitten ja on ollut ihanaa palata pienen tauon jälkeen takaisin Yeesiin! Työtehtäviini kuuluu Sekasin-ryhmächat sekä verkkovapaaehtoistyöhön liittyvät asiat, joita hoidan yhdessä vapaaehtoistiimin kanssa.

Muistaako joku, että Yeesillä on ollut snäppi? Mä muistan, sillä joskus vuosia sitten tein vapaaehtoisena snäppiviikon Yeesille! Olen seurannut Yeesin toimintaa siis jo useiden vuosien ajan ja koen sen arvot todella tärkeiksi ja omikseni <3 Koulun penkillä istuminen on kiinnostanut minua, mistä johtuen takataskuun on kertynyt seuraavia titteleitä: filosofian maisteri, sosionomi ja kirjallisuusterapiaohjaaja. Tärkeimmäksi koen kuitenkin kohtaamiset, ja työkokemusta olenkin kerryttänyt eri sosiaalialan järjestöistä.

Omaa mielenterveyttäni edistän itsemyötätuntoisella suhtautumisella ja tasapainoon pyrkimisellä. Vaikka koen tämän työn valtavan merkitykselliseksi, on tärkeää huolehtia, että vapaa-ajalla on tarpeeksi lepoa ja mukavia juttuja työn vastapainoksi! Vastapainoa minulle tarjoavat mm. sosiaaliset suhteet, koiramummeli, liikunta ja luonto, luovat harrastukset, lukeminen sekä leivonta ja ruuanlaitto.

Hamstraan harrastuksia, eli eläimenä voisin kuvata itseäni hamsteriksi. Eniten ehkä kuitenkin pidän saukoista! Mun mielikuvan mukaan ne ovat leikkisiä ja älykkäitä, ketteriä ja super söpöjä.

-

Heips, tässä Lari! Olen vastikään hypännyt Yeesille täyttämään vapaaehtoistoiminnan asiantuntijan saappaat sijaisuuden ajaksi. Työpöydälläni tulee siis olemaan Yeesin vapaaehtoistoiminnan muotojen ylläpitämistä, ideointia ja kehittämistä Yeesin Discordissa sekä livetapahtumissa. Olen parisen vuotta sitten valmistunut yhteisöpedagogiksi, ja ehtinyt jo tehdä hommia niin oppilaitostyön kuin vapaaehtoistoiminnan parissa.

Yeesi ei ollut mulle varsinaisesti kovin tuttu aiemmin, mutta järjestö- ja hankemuotoinen työ sekä mielenterveyttä edistävä nuorisotyö kiinnostavat, joten tartuin innolla tähän työmahdollisuuteen. Luovuus on aina ollut mulle hirmu tärkeää, ja luova puuhastelu onkin yksi suurimmista omaa mielenterveyttäni edistävistä asioista. Tässä työssä vaikuttaa myös olevan hyvä mahdollisuus päästä hyödyntämään omaa luovuutta, mikä on ihanaa! Luovien juttujen lisäksi vaalin mielenterveyttäni luonnossa. Siellä ajatukset asettuvat oikeaan mittakaavaan melkein itsestään, varsinkin tähtikirkkaan taivaan alla.

Jos olisin jokin eläin, olisi todennäköisimmin chilli kotikissa, koska tykkään hengata kotona. Ajatuksena kuulostaa kyllä jännemmältä, jos olisi vaikka villihevonen, sellaista aina leikin lapsena, kun ne ovat niin vapaita.