Blogi

Selvisin opiskelu-uupumuksesta keventämällä tahtia

17.02.2020

Vieraskynä

Uuvuin lukiossa. Tarinani on tavanomainen siinä mielessä, että havahduin tilanteeseen vasta, kun opiskelukykyni oli selkeästi madaltunut ja oloni kovinkin kurja. En kuitenkaan syytä itseäni siitä, että minun oli vaikea tunnistaa pitkittynyttä stressiä, saatikka myöntää, etten enää jaksa. Yleisimmät puheenaiheet ystävieni kanssa lukioaikana olivat, että läksyjä on loputtomasti, olo on riittämätön ja väsymys jatkuvaa. Koska uupumus oli kollektiivista, sitä oppi pitämään normaalina.

Olin huippulukion ylisuorittaja: keskiarvoni oli ysin paremmalla puolella ja opiskelutavoitteet korkealla. Opiskelu-uupumus ei kuitenkaan katso oppilaitosta tai sen sisäänpääsyprosenttia. Uupuminen ei myöskään koskaan tapahdu tyhjiössä: kokonaisvaltainen elämäntilanne ja -tapahtumat vaikuttavat mahdollisuuksiimme jaksaa ja palautua. Elämänkulku on harvoin tasaista ja näin ollen onkin epärealistista ajatella, että valmiutemme oppia ja opiskella voisivat pysyä aina samalla tasolla. Vastoinkäymiset verottavat.

Opintoputkea tarpoessa oman yksilöllisen tilanteen huomioiminen voi tuntua vaikealta. Harva meistä haluaa olla ”poikkeus” tai erottua joukosta sillä, ettei pysy oletetussa opiskelutahdissa. Elämme yhteiskunnassa, jossa ulkoisille suorituksille annetaan paljon painoarvoa ja jossa itsensä kuuntelu saattaa näin ollen tuntua epäonnistumiselta. Olin lukiomme ainoa opiskelija, joka suoritti lukio-oppimäärän neljässä vuodessa ilman, että syynä oli vaihto-oppilasvuosi. Ainoa.

En voi painottaa tarpeeksi, kuinka tyytyväinen olen päätökseeni ottaa opinnoilleni lisäaikaa. Elämän ei kuulu olla jatkuvaa selviytymistä ja sinnittelyä – ei 2.asteen opinnoissa, eikä muulloinkaan. Ottakaa tämä ohjenuora mielenterveyden ammattilaiselta: kenenkään ei tarvitse jaksaa yksin, asioille on usein tehtävissä jotakin, vaihtoehtoja on olemassa ja harvoin oma tilanne on tosiasiassa ainutlaatuinen. Uupuminen on harmittavan yleistä ja näin ollen ongelma on rakenteellinen. Vaatii rohkeutta viheltää peli poikki, mutta vain sinä itse voit kertoa jaksamisesi rajoista; milloin jokin on liikaa. Ja oma arviosi riittää.

Mitä sitten olisin halunnut kuulla lukioikäisenä ja loppuun palamisen kynnyksellä? Olisin kaivannut ympärilleni positiivisia esimerkkejä omien voimavarojen kuuntelijoista. Olisin kaivannut koulun henkilökuntaa, joka ottaa opiskelijoiden puheet jatkuvasta väsymyksestä tosissaan. Olisin kaivannut suhteellisuudentajua siitä, että mitä yhden lisävuoden ottaminen tarkoittaa verrattuna omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. Olisin toivonut, että joku olisi kertonut minulle, että itsensä tunteminen, rajojensa tunnistaminen ja niiden arvostaminen ovat vahvuuksia, joita tulen tarvitsemaan jatkossakin.

Niiden harjoittelu kannattaa aloittaa nyt.

Kirjoittaja on opiskelu-uupumuksen kokenut, nykyinen mielenterveysammattilainen Mariia Koistinen, joka uskoo jakamisen voimaan. Mariia koordinoi Yeesissä SEKASIN-ryhmächattia, jossa nuoret voivat chattailla toisten nuorten, ammattilaisten ja vapaaehtoisten päivystäjien kanssa samalla, kun odottavat vuoroaan Sekasin-yksilöchattiin. Lue lisää: sekasin247.fi »