Uutiset

06.09.2021

Tervetuloa Yeesin uudet työharjoittelijat Julia ja Anni

Yeesin uudet korkeakouluharjoittelijat, Anni ja Julia, esittäytyvät. Molemmat kertovat fiiliksistään tulevasta syksystä Yeesillä!

Tervetuloa Yeesin uudet työharjoittelijat Julia ja Anni

Moikka kaikille!

Täällä kirjoittelee Yeesin uusi korkeakouluharjoittelija Anni. Olen Jyväskylän yliopiston maisterivaiheen filosofian opiskelija. Lisäksi olen opiskellut sivuaineena psykologiaa ja aineenopeopinnot. Tulen toimimaan seuraavat kolme kuukautta pääasiallisesti Jaksaa, jaksaa? -hankkeessa. Tehtäviini kuuluu esimerkiksi MoMent-mobiilimentoroinnin parissa puuhastelua ja avustamista viestinnässä, tapahtumien valmistelussa ynnä muuta mukavaa! =)

Olen kiinnostunut eritoten yhteiskunnallisten rakenteiden vaikutuksista mielenterveyteen. Lisäksi nuorten hyvinvointi ja mielenterveys sekä koulutuksen teemat ovat lähellä sydäntäni. Jaksaa, jaksaa? -hankkeeseen harjoittelemaan pääseminen tuntui valtavalta onnenpotkulta, sillä siinä yhdistyvät niin monet minua kiinnostavat aihealueet. Jo muutaman päivän jälkeen Yeesi vaikuttaa ihan nappipaikalta harjoittelulle ja on ollut ilo päästä tutustumaan ihanan oloiseen työporukkaan.

Vapaa-ajalla tykkään viettää aikaa läheisten kanssa, liikkua luonnossa (mieluiten hevosen tai koiran kera) ja lueskella. Uusimpana innostuksenani on ollut thainyrkkeily, joka vie ajatukset takuulla pois kaikista arjen murheista ja tarjoilee tällaiselle aloittelijalle elähdyttäviä itsensä nolaamisen kokemuksia! Rehellisyyden nimissä, varsin olennainen osa vapaa-aikaani kuluu myös sohvalla sarjoja katsellen. Kuten esittelyissä on välillä ollut tapana, totean vielä, että eläimenä haluaisin ehdottomasti olla gekko ja lekotella päivät pitkät lämpimässä auringon porotuksessa olostani nautiskellen.

Mahtavaa päästä tekemään töitä Yeesissä tärkeiden teemojen parissa osana lämminhenkistä työporukkaa! Odotan innolla, mitä tuleva syksy tuo tullessaan! =)



Hellurei kaikille!

Oon Julia, 25-vuotias sosiologian maisterivaiheen opiskelija Helsingin yliopistossa. Oon viime viikolla aloittanut kolmen kuukauden korkeakouluharjoittelun Yeesillä. Harkkapaikka Yeesillä tuntuu suurelta onnenkantamoiselta, sillä mielenterveys kaikkine ilmiöineen on mulle yksi tärkeimmistä asioista! Mielenterveydestä huolehtiminen on mulla erityisen lähellä sydäntä niin henkilökohtaisella tasolla kuin opintojen puolesta. 

Sosiologian opinnoissa mulle tärkeältä tuntuu se, että yhteiskunnallisen eriarvoisuuden tarkasteleminen on opintojen keskiössä. Myös mielenterveyden kysymyksiä liittyy tähän. Tämän vuoksi musta on super hienoa päästä kurkistamaan nuorten hyvinvointia edistävään toimintaan Yeesillä! Jaan Yeesin kanssa unelman jokaiselle yhdenvertaisesta mahdollisuudesta hyvään mielenterveyteen!

Arjessa pyrin huolehtimaan hyvinvoinnista pysähtymällä hetkiin ystävien kanssa ja omassa seurassa. Myös jooga tai muu jumppailu sekä erinäiset luovat puuhailut kuuluvat tähän olennaisesti! Tavoittelen lempeyttä ja läsnäoloa, sillä niitä tarvitsee jokainen. Eläimenä olisin mitä luultavimmin säyseä koira, joka suhtautuu elämään sopivan rennosti!

Mahtavaa päästä osaksi Yeesin lempeää porukkaa tänä syksynä!:) 


Iloisin terkuin 


Anni ja Julia

 
Yeesi edistää nuorten mielenterveyttä nuorten omia voimavaroja vahvistamalla.

› Lue lisää meistä

 
 
Tilaa Yeesi-postia
 

Uutiskirje

Tilaa Yeesi-postia!

Yeesi-posti on uutiskirje, jolla tiedotamme ajankohtaisista asioista, saavutuksista ja hauskoista tempauksista. Tilaa kirje ja pysyt kärryillä siitä, mitä Yeesissä tapahtuu.

 
Menovinkit
 

ANNA UUSI KEHU

Yeesin Kehugeneraattori

Kehugeneraattori auttaa sinua löytämään uusia tapoja sanoa hyviä asiota toisille. Kehut ovat peräisin yeesin vapaaehtoisilta, opiskelijoilta ja Suomen Kuvalehden artikkelista.

 
 
Hae Yeesin hallitukseen!

Blogi

Hae Yeesin hallitukseen!

Nuorten mielenterveysseura - Yeesi ry:n hallitukseen haetaan täydennystä kaudeksi tammikuu 2022 - joulukuu 2023.

 
Yeesin tsemppibotti
 

Tsemppaa

Yeesin tsemppibotti

Tsemppibotti tarjoaa kannustusta sinulle sekä ideoita muiden tsemppaamiseen. Tsempit ovat peräisin eri tapahtumissa kohdatuilta nuorilta sekä nuorisoalan ammattilaisilta.

 
 

Seuraa meitä somessa

Facebook Twitter InstagramDiscord
x