Blogi

16.06.2021

Mitä Yeesi antoi minulle ja mitä minä annoin Yeesille

Täällä Yeesin Iida haikeissa mutta kiitollisissa fiiliksissä, sillä mun yliopistoharjoittelu päättyy perjantaina. Nöyrä kiitos jokaiselle Yeesin työntekijälle, vapaaehtoiselle ja muille keiden kanssa olen saanut tutustua ja tehdä töitä tänä keväänä. Ihan erityinen kiitos ohjaajalleni Nooralle, joka jaksoit viikosta toiseen kehua ja tsempata, jonka oikeudentajusta jokainen voisi ottaa oppia, ja joka luot ympärillesi hyvää mieltä.

Mitä Yeesi antoi minulle ja mitä minä annoin Yeesille

Olen aina ollut itseäni kohtaan aika vaativa, se on kai osa persoonallisuuttani. Kun aloitin työharjoitteluni Yeesillä huhtikuun alussa, kävelin ensimmäisenä työpäivänä Yeesin toimistolle selkä suorassa, jännittyneenä. Mielessäni ajatuksia siitä, että nyt täytyy onnistua luomaan virheetön ensivaikutelma - olla jatkuvasti aikaansaava ja tehokas suorittaja. Maalista toiseen rivakasti juokseminen oli jo pitkään ollut ainoa tietämäni tapa olla, tehdä töitä ja elää. Kunnes. 


Jo ensimmäisinä viikkoina aloin kiinnittää huomiota Yeesin ilmapiiriin. Inhimillisyys, epävarmuus ja asioiden keskeneräisyys olivatkin asioita joita voitiin sanoittaa ääneen. Onnistumisista ja saavutuksista, suurista tai pienistä, omista tai muiden omista, tuuletettiin ja iloittiin reilulla kädellä. Myötätunto ja lempeys olivat etäyhteyksissäkin läsnä, koko harjoittelun ajan.


Harjoittelu Yeesillä oli alkusysäys jollekin uudelle, itsessäni tapahtuvalle muutokselle. Lyhyen parin kuukauden harjoittelun aikana aloin oppia, että on olemassa muitakin tapoja olla, kuin vaatimusten väsynyt täyttäjä. Kun liiallisesta suorittamisesta luopuu, ihminen ei muutu laiskaksi, toisin kuin joskus uskotaan. Suorittamisesta vapautuminen voi herättää ihan uudenlaista, energiaa antavaa motivaatiota ja luovuutta. Voi olla aikaansaava, mutta voida samalla psyykkisesti hyvin. Omien vaatimusteni nostaessa päätään, katsoin työkoneeseeni liimattua tarraa, jossa luki, että “80% riittää”. 


Samaa lempeyttä ja armollisuutta mitä itsekin koin, pyrin tarjoamaan Yeesin työntekijänä nuorille, keiden kanssa työskentelin. Harjoittelun aikana sain käydä antoisia keskusteluja chateissa, järjestää tapahtumia, kouluttautua Sekasin - ryhmiksen päivystäjäksi, jakaa tietoa, kannustaa, kuunnella ja kohdata. Olla osa isompaa tarkoitusta, eli edistää mielenterveyttä yhdessä. Jos olen saanut hymyn edes yhden nuoren huulille tänä aikana, koen, että harjoitteluni on onnistunut. 


Mitä Yeesi antoi minulle ja mitä minä annoin Yeesille, oli kai lopulta yksi ja sama asia - hetki, jolla oli pieni suuri merkitys. 

Iida Hynnilä

Kirjoittaja on Yeesin harjoittelija.


 
Yeesi edistää nuorten mielenterveyttä nuorten omia voimavaroja vahvistamalla.

› Lue lisää meistä

 
 
Tilaa Yeesi-postia
 

Uutiskirje

Tilaa Yeesi-postia!

Yeesi-posti on uutiskirje, jolla tiedotamme ajankohtaisista asioista, saavutuksista ja hauskoista tempauksista. Tilaa kirje ja pysyt kärryillä siitä, mitä Yeesissä tapahtuu.

 
Menovinkit
 

ANNA UUSI KEHU

Yeesin Kehugeneraattori

Kehugeneraattori auttaa sinua löytämään uusia tapoja sanoa hyviä asiota toisille. Kehut ovat peräisin yeesin vapaaehtoisilta, opiskelijoilta ja Suomen Kuvalehden artikkelista.

 
 
Mielellään töissä!

Blogi

Mielellään töissä!

Ilmarinen on työeläkeyhtiö, joka turvaa suomalaisten eläkkeet. Tänään Yeesin Ellen pääsi haastattelemaan Marja Virmalaista, Ilmarisen markkinointipäällikköä, heidän Mielellään Töissä! -projektista

Ilmarinen är ett arbetspensionsbolag som säkerställer finländarnas pensioner. Idag intervjuade Ellen från Yeesi Marja Virmalainen, Ilmarinens marknadsföringschef, om deras Mielellään töissä! -projekt.

 
Yeesin tsemppibotti
 

Tsemppaa

Yeesin tsemppibotti

Tsemppibotti tarjoaa kannustusta sinulle sekä ideoita muiden tsemppaamiseen. Tsempit ovat peräisin eri tapahtumissa kohdatuilta nuorilta sekä nuorisoalan ammattilaisilta.

 
 

Seuraa meitä somessa

Facebook Twitter InstagramDiscord
x