Blogi

03.05.2021

Yeesi yhteistyökumppanina Ylen ja Erätauko-säätiön Hyvin sanottu -hankkeessa

Ylen ja Erätauko-säätiön starttaaman Hyvin sanottu -hankkeen (2021-2026) agendana on tarkastella ja vahvistaa rakentavaa keskustelukulttuuria Suomessa. Olemme Yeesinä mukana tässä hankkeessa yhteistyökumppanina, kuten moni muukin taho.

Yeesi yhteistyökumppanina Ylen ja Erätauko-säätiön Hyvin sanottu -hankkeessa

Ylen tuottaman tutkimuksen mukaan lähes viidennes suomalaisista osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun aiempaa vähemmän. Syyt juontuvat keskustelukulttuurin laadun heikentymiseen ja jopa vastakkainasettelun kärjistymiseen. Viime vuosien aikana on käyty paljon keskustelua muun muassa vihapuheen ja valeuutisten määrän huolestuttavasta kasvusta, joiden leviämistä nopeaa vauhtia on helpottanut erityisesti sosiaalinen media. 

On huolestuttavaa, että mielenterveyden haasteet ovat kasvaneet huimasti vuosien saatossa. Siksi olisikin entistä tärkeämpää puhua mielenterveyden haasteiden kirjosta ja mielenterveyspalveluiden saatavuudesta ääneen avoimemmin. Rakentavalla keskustelukulttuurilla meillä on mahdollisuus käydä esimerkiksi aitoa dialogia mielenterveydestä ja sen järkkymisestä eri muotoineen. Samalla kun tunnistamme korjaavan työn merkityksen, on sitäkin tärkeämpää kiinnittää erityistä huomiota ennaltaehkäisevään ja edistävään mielenterveystyöhön ja mielenterveystaitojen vahvistamiseen. 

Sen lisäksi, että jokainen meistä oppisi mielenterveys- ja tunnetaitoja sekä vahvistaisi omaa resilienssiään, tarvitsemme rinnalle aitoa dialogia, joka edesauttaa myös polarisaation purkamista. Toisia kunnioittavalla keskustelukulttuurilla voimme ylläpitää psyykkistä hyvinvointia ja välttyä paremmin uhkaavilta, hyökkääviltä, syyllistäviltä ja häirintää sisältäviltä kommentoinneilta. Tämänkaltaisilla puheilla on oitis vaikutuksia ihmisiin. Näköalaton ja vastakkainaseteltu keskustelukulttuuri tekee ihmisestä helpostikin hauraan.  Sanoista tekoihin ei ole kovinkaan pitkä matka ja erilaiset vahingolliset, latautuneet sanavalinnat voivat lietsoa joitakin ymmärtämään sanat kirjaimellisesti. 

Me tarvitsemme laajempaa ymmärrystä toisistamme. Joistakin asioista voidaan olla eri mieltä, jolloin asiallinen keskustelu ja omien näkemysten argumentointi on aina tervetullutta. Meidän tulee tukea ja vahvistaa yhteiskunnallista osallisuutta rakentavalla keskustelukulttuurilla, sillä jokaisella on oikeus osallistua siihen turvallisesti. 


Lue lisää hankkeesta!



Aino Rytkönen

Kirjoittaja on Yeesin asiantuntija, jonka erityisalaa ovat mielenterveyden edistäminen, verkkotyö. 

 
Yeesi edistää nuorten mielenterveyttä nuorten omia voimavaroja vahvistamalla.

› Lue lisää meistä

 
 
Tilaa Yeesi-postia
 

Uutiskirje

Tilaa Yeesi-postia!

Yeesi-posti on uutiskirje, jolla tiedotamme ajankohtaisista asioista, saavutuksista ja hauskoista tempauksista. Tilaa kirje ja pysyt kärryillä siitä, mitä Yeesissä tapahtuu.

 
Menovinkit
 

ANNA UUSI KEHU

Yeesin Kehugeneraattori

Kehugeneraattori auttaa sinua löytämään uusia tapoja sanoa hyviä asiota toisille. Kehut ovat peräisin yeesin vapaaehtoisilta, opiskelijoilta ja Suomen Kuvalehden artikkelista.

 
 
Mitä Yeesi antoi minulle ja mitä minä annoin Yeesille

Blogi

Mitä Yeesi antoi minulle ja mitä minä annoin Yeesille

Täällä Yeesin Iida haikeissa mutta kiitollisissa fiiliksissä, sillä mun yliopistoharjoittelu päättyy perjantaina. Nöyrä kiitos jokaiselle Yeesin työntekijälle, vapaaehtoiselle ja muille keiden kanssa olen saanut tutustua ja tehdä töitä tänä keväänä. Ihan erityinen kiitos ohjaajalleni Nooralle, joka jaksoit viikosta toiseen kehua ja tsempata, jonka oikeudentajusta jokainen voisi ottaa oppia, ja joka luot ympärillesi hyvää mieltä.

 
Yeesin tsemppibotti
 

Tsemppaa

Yeesin tsemppibotti

Tsemppibotti tarjoaa kannustusta sinulle sekä ideoita muiden tsemppaamiseen. Tsempit ovat peräisin eri tapahtumissa kohdatuilta nuorilta sekä nuorisoalan ammattilaisilta.

 
 

Seuraa meitä somessa

Facebook Twitter InstagramDiscord
x