Ajankohtaista

Pysähtyessäkin voi päästä eteenpäin

01.04.2020

Viimeiset pari viikkoa ovat vetäneet maton jalkojeni alta. Sen maton, jonka päällä olen seisonut ja haalinut kaiken sen, jonka alle olen arkeni ja itseni haudannut.

Pauliina 01.04.2020

Viimeiset pari viikkoa ovat vetäneet maton jalkojeni alta. Sen maton, jonka päällä olen seisonut ja haalinut kaiken sen, jonka alle olen arkeni ja itseni haudannut. 

Matollani on ollut sen kokoon nähden välillä vähän liikaakin kaikkea. Työarkeni täynnä palavereja, deadlineja ja aika usein yli suositellun työajan pituisia työpäiviä. Kuntosalitreenit, tiistai-illan joogatunnit, uimahallireissut ja niihin olennaisesti kuuluvat rentoutumishetket kaverin kanssa saunan lämmössä. Kahvilakäynnit, viikonloppujen leffareissut ja ravintolaillat. Vähän liian pitkäksi venyneet illanvietot ja liian lyhyeksi jääneet yöunet. Vapaaehtoistyöt, jotka antavat paljon, mutta joskus myös vievät enemmän kuin ymmärränkään. Ja entäpä kaikki ne miljoonat suunnitelmat ja tavoitteet tulevaisuudelle, nehän ne vasta mieleni ja arkeni täyttävätkin, pitävät elossa ja liikkeessä. Maton keskellä olen seisonut minä, pitäen toisella kädellä kiinni kaikesta edellä mainitusta, samalla puristaen toisessa nyrkissä sitä kaikista tärkeintä, turvallisinta ja muka varminta – kontrollia kaikesta siitä mitä minulla on ja minulle tapahtuu.

Maton lähtiessä ja sen pinta-alalle tarkoin asetellun arkeni muuttuessa, jouduin vasten tahtoani avata myös tiukan nyrkkini ja päästää irti kontrollista, tai tarkemmin ajateltuna siitä illuusioista, joka minulla kontrollista oli. Yhtäkkiä se, mitä tapahtuu ensi kesänä, ensi viikolla tai jopa huomenna onkin pitkälti ihan jonkun muun kuin itseni varassa. Aluksi koin sen epäreiluna ja mahdottomana sietää - käsikirjoitus ja kohokohdat elämällenihän olivat jo mustaa valkoisella seuraavan 6 kuukauden ajaksi kalenterini sivuilla. Kun asiaa on ehtinyt pureskella jokaisen etätyöpäivän päätteeksi kevätauringossa ulkoillessa, uskallan myöntää, että tällä hetkellä se tuntuu yllättävän hyvältä, helpottavalta. Olen kaivannut koko vuoden aikaa ajatuksilleni, lepoa ja ennen kaikkea pausea sille eteenpäin menemiselle. Pause-nappia on kuitenkin ollut mahdotonta painaa ilman, että siitä kokisi jonkin sortin huonoa omatuntoa. Nyt joku muu päätti painaa sitä puolestani ja se tuntuu helpottavalta.

Globaalin kriisin keskellä herää ahdistusta, pelkoa, surua ja hämmennystä. Kannamme huolta itsestämme, läheisistämme ja niistäkin, joita emme tunne. Ympärillä tapahtuu asioita, joita on mahdoton käsittää tai kontrolloida. Asioita, joista ei hetkittäin löydä mitään hyvää, eikä ehkä tarvitsekaan. Arjen tasolla moni meistä on joutunut järjestämään työnsä, opintonsa, harrastuksensa ja sosiaalisen elämänsä uudestaan. Se ahdistaa, ärsyttää ja turhauttaa. Ja siltä se saakin tuntua, vaikka suurta kuvaa tarkastellessa kaikki olisikin hyvin. Kuten monissa meemeissäkin muistutetaan: lopulta suurin osa meistä on vain laitettu istumaan kotisohvalle, ei sen pahempaa. 

Niin mielellään kuin olisin jättänyt tämän kriisin koko maailmalta kokematta, olen samaan aikaan päättänyt antaa sille luvan opettaa minulle henkilökohtaisella tasolla jotain uutta. Kun kannan globaalin ja yhteisen vastuun tilanteesta noudattamalla meille annettuja ohjeita ja suosituksia, uskallan niiden raamien sisällä ajatella myös terveen itsekkäästi ihan vain itseäni ja omaa elämääni. 

Uudenlainen arki pitkälti täältä turvalliselta kotisohvalta käsin on antanut itselleni tilaa vain olla. Olla ja ihmetellä elämää, niin henkilökohtaisesti kuin universaalistikin. Tilanne on tyhjentänyt työkalenteria ja osoittanut, että vain harva asia on sellainen, jota ei voisi peruuttaa tai ainakin siirtää vähän myöhemmäksi, jos tilanne sen vaatii. Reilussa kahdessa viikossa olen myös alkanut kaivata arkisia asioita joilla en tätä ennen tiennyt olevan itselleni sen suurempaa merkitystä: joka aamuisia vaikeita päätöksiä vaatekaapin edessä, ruuhkabussilla matkusta Hämeentien remontin läpi kuulokkeet korvilla, hieman liian lähelle tulevia kanssajoogaajan varpaita yin-tunnilla tai kivojen asioiden koskettelua eri kaupoissa. Myös rutiinit ja niiden tuoma turva ja pohja omalle hyvinvoinnille ovat nousseet rutiineja suorastaan inhoavan persoonan prioriteettilistalla yllättävän korkealle. Kaikista eniten olen luonnollisesti kaivannut kaikkia niitä alussa esittelemiäni asioita, jotka matolleni olen arkeani ilostuttamaan ja täyttämään haalinut ja joiden olemassaolo on ennenkin ollut tärkeää, mutta kuitenkin niin älyttömän itsestään selvää. 

Ennen kaikkea koen, että olen päässyt askeleen eteenpäin siinä tavoitteessa, jonka jo vuosia sitten olen itselleni asettanut ja aktiivisesti eri yhteyksissä työstänyt: päivä kerrallaan eläminen ja liiasta kontrollista irrottaminen.  Tavoite tuskin on täysin saavutettu tai tule sitä seuraavien kuukausien aikana olemaan, mutta kokemuksen tasolla tuntuu, että olen sitä lähempänä nyt kuin koskaan aiemmin. 

Tässä kummallisessa ajassa on tärkeää pitää kiinni siitä mistä pystyy sekä kuunnella herkällä korvalla muita ja itseä. Kun pysähtyy joko omasta päätöksestä tai olosuhteiden pakosta, saattaa kuulla ja nähdä parhaat asiat siellä missä yleensä on vain tottunut suorittamaan eteenpäin. Ja se jos mikä, voi opettaa meille paljon. 

Pidetään toisistamme huolta <3 

- Pauliina, ikuisesti elämälle ja itselle utelias Yeesin vapaaehtoinen