Fiiliskuva
 

Ajankohtaista

Nuorten elpyminen - kenen vastuulla?

Nuorten elpyminen - kenen vastuulla?

10.11.2022

Yeesin hallituksen jäsenet Jenna ja Veeti osallistuivat syyskuussa International Association for Youth Mental Health -konferenssiin Kööpenhaminassa. Eli mikä homma?

Reimagining| Youth Mental Health

Kööpenhamina
29.9. - 1.10.2022

International Association for Youth Mental Health (IAYMH) on kansainvälinen järjestö ammattilaisille, tutkijoille, järjestöille, poliittisille päättäjille, nuorille ja vanhemmille. IAYMH:n visiona on muuttaa tapaa, jolla globaali yhteisö kohtaa nuoria ja heidän mielenterveyttä.

Tässä tapahtumassa mielen hyvinvoinnin parissa työskentelevien järjestöjen nuoret osallistuvat itse tapahtuman sisällön ja toteuttamisen rakentamiseen. Tapahtumaviikonlopussa kohtasimme paljon ammattilaisia ja kokemusasiantuntijoita ympäri Pohjoismaita, jotka esittelivät omia havaintojaan ja pysähtyivät tarkastelemaan erityisesti nuorten puheenvuoroja.

Tänä vuonna tapahtuma rakennettiin uudelleen kuvittelun ympärille, jossa pohdittiin monipuolisesti meille globaalisti yhteisiä nykyisiä ja tulevia kriisejä ja niiden vaikutuksista meihin - minkälaisen jäljen aiemmat kriisit ovat jättäneet entisiin nuoriin ja sitä kautta kulkeutunut nykyisiin nuoriin. Keskiössä keskusteluissa oli kysymykset siitä, kuka huolehtii, ettei nuorten mielenterveys heikkene ja minkälaisilla palveluilla ja työvälineillä sitä voidaan tukea.

Aiemmin samalla viikolla pohjoismaiset nuoret ja me yeesiläiset tutustuimme ja työskentelimme yhdessä erityisesti liittyen sosiaalisen median ja nuorten suhteeseen. Yhteisellä työskentelyllä oli paljon annettavaa ja se valmisti viikonlopun konferenssiin. Pohjoismaiden nuoria edustajia vieraanvaraisesti otti vastaan Social Network - tanskalainen edistävän mielenterveystyön järjestö, jonka missiona on parantaa sosiaalista ja henkistä hyvinvointia tanskalaisessa yhteiskunnassa.

Nuorista ja keskustelun sävystä myös IAYMH -tapahtumaan osallistujien suunnalta huomasin signaaleja, että olemme siirtymässä mielenterveyskeskustelussa vaiheeseen, jossa keskustelemme parantumisesta ja ylipäätään tulevaisuudesta kulman takana mielenterveyteen liittyvien haasteiden jälkeen. Moni edustaja edusti uudenlaisia yhteisöjä ja järjestöjä, jotka rakentavat siltaa nuorille tulevaisuuteen ja ovat tukena uuden arjen alussa. Näiden yhteisöjen toimintamuotojen avaintekijät ovat toisen ihmisen läsnäolo ja kuuntelu.

- Jenna & Veeti