Fiiliskuva
 

Ajankohtaista

Kaikkea hyvää Yeesi!

Kaikkea hyvää Yeesi!

22.09.2021

Syyskuun alussa soitin jokaiselle työntekijälle erikseen kertoakseni, että olen irtisanoutunut Yeesin toiminnanjohtajan tehtävästä. Sain onnitteluja ja kannustusta, vaikka tilanne herätti myös huolta. Johtajan vaihdos on työyhteisölle potentiaalisesti aina kriisi. Itse en ole kuitenkaan huolissani. Yeesin olemassaolo ei ole tähänkään asti ollut yhdestä henkilöstä kiinni.

Tämä vuosi 2021 on Yeesin juhlavuosi, sillä yhdistyksen perustamisesta tulee kuluneeksi 10 vuotta. Yeesin perustivat vuonna 2011 Emmi ja Pilvi yhdessä muiden nuorten kanssa järjestöalan ammattilaisten tuella. Sen jälkeen Yeesissä on toiminut lukuisia työntekijöitä, luottamushenkilöitä ja vapaaehtoisia. Kun aloitin Yeesin toiminnanjohtajan tehtävässä elokuussa 2019, olin jo seitsemäs sinä vuonna Yeesissä aloittanut työntekijä.

Reilu kaksi vuotta Yeesin toiminnanjohtajana ei ollut mitään, mitä olisin pystynyt etukäteen kuvittelemaan tai mihin olisin voinut valmistautua. Olin pohtinut paljon sopivuuttani tehtävään etukäteen. Vaikka paperilla olin mielestäni tehtävään erittäin sopiva, elämään tai toiminnanjohtajan tehtävän ristiriitaisuuteen ei voi mitenkään valmistautua tai olla valmis. Erityinen haaste odotti minua heti seuraavana keväänä. Se väritti sen jälkeen koko työsuhdettani: korona.

Suurimman osan työsuhteestani olen tehnyt töitä omassa kodissani kohdaten työntekijöitä, vapaaehtoisia ja yhteistyökumppaneita vain tietokoneen ruudun välityksellä. Olen nähnyt ympärilläni paljon pahoinvointia ja yrittänyt parhaani mukaan tukea muita, samalla kun olen myös itse elänyt maailmanlaajuista pandemiaa ja sen johtamiselle ja ihmisyydelle asettamia erityisiä haasteita.

Haasteista huolimatta reiluun kahteen vuoteen on mahtunut lukuisia onnistumisia, ilon ja onnen hetkiä ja askeleita eteenpäin. Yeesiin on tultu ja täältä on lähdetty tavoittelemaan toisia unelmia, Yeesiä on uudistettu niin ulkoisen ilmeen kuin toimintojen ja toimintatapojen osalta, Yeesi on tullut tunnetuksi yhä uusille ihmisille. Erityisen iloinen olen niistä kehitysaskelista, jotka on otettu turvaamaan Yeesin tulevaisuutta: olemme muuttaneet yhteen ja tiivistäneet yhteistyötä Nyyti ry:n kanssa, saaneet rahankeräysluvan ja kehittäneet varainhankintaa sekä tehneet lukuisia pieniä arkisia tekoja Yeesin kehittämiseksi yhdessä työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja vapaaehtoisten kanssa, joita harvemmin mainitaan missään juhlapuheissa, mutta mitkä ovat edellytys toiminnan jatkumiselle.

Järjestöjen tulevaisuus on tällä hetkellä epävarmaa melko ennennäkemättömällä tavalla. Järjestöihin kohdistuu nyt paljon ulkopuolisia paineita ja sen myötä myös sisäinen tarve muuttua on voimakasta. En ole kuitenkaan huolissani ja uskallan myös jatkaa eteenpäin järjestösektorilla, koska järjestöissä työskennellessäni olen kohdannut paljon rohkeita ja viisaita ihmisiä, jotka näkevät järjestötyön arvon nyt ja tulevaisuudessa ja ymmärtävät miksi sitä on tärkeää puolustaa.

Syyskuun alun työntekijöiden soittokierrokselta mieleeni painui erityisesti yhden työntekijän kommentti. Hän sanoi, että koska olen kannustanut työntekijöitä tavoittelemaan unelmiaan, on heidän nyt aika tehdä samoin minulle. Sitä olenkin erityisesti Yeesissä arvostanut: rohkaisua unelmointiin ja toisten kohtelemista, kuten toivoisi itseään kohdeltavan. Vaikka seuraajani ei ole vielä selvinnyt, minulla ei ole mitään syytä olettaa, etteikö hän pystyisi luotsaamaan Yeesiä eteenpäin. Toivon hänelle viisautta ja rohkeutta pitää kiinni Yeesin tärkeästä perustehtävästä ja toteuttaa sitä Yeesin arvoihin nojaten. Toivon hänelle ja kaikille Yeesiläisille tilaa unelmointiin ja paljon vastavuoroista inhimillisyyttä!

Sonja

Kirjoittaja on Yeesin toiminnanjohtaja 12.10.2021 saakka.