![Logo [Nuorten mielenterveysseura Yeesi ry]](client/yeesi2/images/logo.png){kind=logo}
Ajankohtaista
Puhuminen auttaa, vaikka se voi olla vaikeaa
20.04.2021
Opiskelijoiden mielenterveyspäivän 22.4. ympärillä on ollut käynnissä #avunarvoinen-kampanja, jonka teemana on osallisuus ja oikeus apuun. Tämä blogikirjoitus on yeesiläisen 8-luokkalaisen tarina avun hakemisesta.
"Asioista puhuminen on auttanut minun kohdalla, vaikka musta tuntui että mun asiat on niin pieniä ja ei olisi järkeä puhua niistä."
Sisältövaroitus: Tässä blogikirjoituksessa puhutaan kiusaamisesta. Koulukiusaaminen ja -väkivalta on ollut myös mediassa paljon esillä tänä vuonna. Aiheesta lukeminen voi nostaa erilaisia tunteita, joita on hyvä käsitellä turvallisen aikuisen kanssa. Apua voi saada esimerkiksi:
- Oman oppilaitoksen opiskelijahuollon työntekijät
- Sekasin-chat: avoinna ma-pe 9–00 ja la-su 15–00 www.sekasin247.fi
- Kriisipuhelin: 09 2525 0111
Olen Milja, 8-luokkalainen ja tulin kertomaan oman kokemukseni kiusaamisesta ja avun hausta. Kun siirryin yläkouluun 2019 kesän jälkeen sain uuden luokan, sillä alakoulussa oleva luokka hajotettiin. Luokkani sisälsi minun kavereitani, mutta myös edellisten luokkalaisten kavereita, joista lopulta tulikin kiusaajiani. Koulu lähti aluksi sujumaan todella hyvin, vaikka luokallamme olikin ongelmia työrauhan kanssa.
Pari viikkoa koulun alkamisesta yksi luokkalaisista alkoi nimitellä minua. Ensin nimittelyä oli harvoin, mutta pian kiusaaminen muuttui jokapäiväiseksi. Haukkumanimiä oli useita ja yleisin niistä oli “Mörkö”. En ymmärrä mistä nimi tuli, mutta sitä jankattiin minulle joka päivä koko 7-luokan ajan. Kerroin vanhemmille ja opettajalle, mutta en halunnut puhuttelua, ettei tilanne pahentuisi. Jossain vaiheessa minulla ei ollut enää itseluottamusta ja ajattelin itsestäni vain huonoja asioita.
Äitini otti yhteyttä koulukuraattoriin ja menin pian ensimmäiseen tapaamiseen. Heti, kun aloimme puhua purskahdin itkuun. Kiusaaminen loppui 2020 kevään lopussa, kun uskalsin sanoa kiusaajalle vastaan. Hän selkeästi nolostui ja lopetti. Olen käynyt puhumassa asioistani 2019 lokakuusta asti ja käyn edelleen usein. Vieläkin on puhuttavaa, mutta en enää pelkää kiusaajiani ja mietin itsestäni nykyään hyviä asioita. Kaikki on alkanut mennä parempaan suuntaan. En ensin halunnut mennä kuraattorille, mutta kieltäytymisen jälkeen suostuin kuitenkin äidin ehdotukseen. Vaikka minulle oli todella vaikeaa sanoa, että haluan puhua jollekin niin puhuminen on auttanut hurjasti.
Aluksi en uskaltanut myöntää, että tarvitsen apua, sillä siitä tuli tunne, että olen jotenkin huonompi ihminen. Sehän on vain rohkeaa ja upeaa, jos osaa ottaa avun vastaan ja käy vaikka puhumassa kenelle vain. Oli oikea päätös ottaa apu vastaan, sillä nyt uskallan olla itseni ja kiusaamista ei myöskään ole. Asioista puhuminen on auttanut minun kohdallani, vaikka musta tuntui että mun asiat on niin pieniä ja niistä ei olisi järkeä puhua. Apua on tarjolla, mutta sitä pitää osata myös ottaa vastaan. Tiedän itse, että se voi tuntua vaikealta, mutta itselläni se oli sen arvoista. Puhuminen voi auttaa myös traumoihin, joita kiusaamisesta voi jäädä. En väitä, että puhuminen olisi saanut mielestäni pois kaikki asiat, ei todellakaan. Muistan kaiken mitä he sanoivat, mutta osaan myös elää sen kanssa mitä tapahtui. En tartu menneisyyteen, vaan yritän jatkaa elämääni, vaikka mulle osuikin se kiusaaminen. Toivon kaikkien uskaltavan puhua asiasta, sillä se todellakin auttaa.
- Yeesin vapaaehtoinen Milja
#avunarvoinen
