Fiiliskuva
 

Ajankohtaista

Leikkaisiko vahva ja välittävä Suomi nuorten mielenterveydestä?

Leikkaisiko vahva ja välittävä Suomi nuorten mielenterveydestä?

12.04.2024

Hallituksen suunnittelemat leikkaukset sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuksiin herättävät syvää huolta Yeesissä ja järjestökentällä. Sotejärjestöt tekevät korvaamatonta työtä ihmisten hyvinvoinnin eteen ja 100 miljoonan euron leikkaus ennakoitua aiemmin uhkaa heikentää näitä palveluita merkittävästi. Nuoret tarvitsevat enemmän tukea ja resursseja mielenterveyden edistämiseen, ei leikkauksia palveluista, jotka ovat heille elintärkeitä. On aika investoida nuorten mielenterveyteen ja hyvinvointiin, ei leikata siitä.

Olemme saaneet kuulla huolestuttavia uutisia hallituksen mahdollisista uusista leikkauksista kevään kehysriihessä. Hallitusohjelmassa on jo ennestään lukuisia leikkauksia, jotka tehtyjen arvioiden mukaan osuvat pahiten nimenomaan nuoriin, opiskelijoihin ja vähävaraisiin. Nyt on nostettu esille sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuksista 100 miljoonan euron leikkauksen aikaistaminen vuodesta 2027 jo ensi vuodelle. Toteutuessaan tämä leikkaus vähentää järjestöjen rahoitusta neljänneksellä, eikä leikkauksien järisyttäviin vaikutuksiin ehditä varautua ja valmistautua.

Sote-alan järjestöt ovat merkittävässä roolissa Suomessa, eikä mikään muu taho tarjoa vastaavanlaista matalan kynnyksen terveyden edistämistä, vertaistukea tai kriisiapua. Toteutuessa leikkaus kohdistuu ensisijaisesti yhteiskunnassa haavoittuvassa asemassa oleviin ihmisiin, joille järjestöt tarjoavat erilaisia palveluja ja toimintaa. Orpon hallitukselta on kyllä löytynyt rahoitusta kestämättömiin rakenteisiin ja sektoreihin, esimerkiksi yli 50 miljoonan euron ylimääräinen tuki turkistarhauksen lintuinfluenssakorvauksiin. Juuri nyt olisi kuitenkin aika investoida hyvinvoivaan Suomeen ja huomisen yhteiskuntaan, jota tulevaisuudessa kantaa nykypäivän nuoret.

Nuorten mielenterveysseura - Yeesi ry toteuttaa mielenterveyttä edistävää toimintaa nuorille. Vapaaehtoistoiminnassa vahvistetaan nuorten osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja mielenterveystaitoja, sekä toteutetaan hyvän mielen tapahtumia. Oppilaitostoiminnassa lisäämme nuorten tietoa ja ymmärrystä mielenterveydestä toteuttamalla työpajoja, sekä tuemme voimavaroja ja ehkäisemme opiskelu-uupumusta  mentoritoiminnan kautta. Yeesin kehittämishankkeissa edistetään rasismia kokeneiden nuorten mielenterveyttä ja tuetaan haavoittuvassa asemassa olevien nuorten mahdollisuuksia huolehtia omasta mielenterveydestään verkkoalustoilla, muun muassa Sekasin-alustan vertaisuuteen perustuvassa ryhmächatissa. Tuotamme myös nuorten suosimille verkkoalustoille monipuolista tietoa mielenterveydestä.

Tavoitamme toimintaamme mukaan tuhansia nuoria vuosittain ja nuorten tarinat ja palaute toiminnasta kertovat sillä olevan todellista merkitystä heidän elämäänsä. Valtion budjetissa neljäosan leikkaaminen rahoituksestamme on vain tippa meressä, mutta meille se tarkoittaa vähemmän kohdattuja nuoria, vähemmän nuorille suunnattua luotettavaa tietoa mielenterveydestä ja vähemmän mahdollisuuksia olla nuorten puolella.

Samanlaisessa tilanteessa ovat lukuisat muut järjestöt. Järjestöavustuksia ei tule nähdä kulueränä, vaan tuloksellisena investointina ihmisten hyvinvointiin. Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustuskeskuksen STEAn mielenterveysjärjestöjen tuloksellisuuskatsauksessa 98% mielenterveysjärjestöistä sai tuloksellisuudestaan hyvän tai riittävän arvion, mikä kertoo, että toiminta on tuloksellista ja vaikuttavaa, sekä tavoittaa erittäin hyvin suunniteltua kohderyhmää. Edistävä mielenterveystyö on myös OECD:n selvitysten mukaan äärimmäisen kustannustehokasta, koska väestötasolla se vähentää esimerkiksi sairauslomien ja itsemurhayritysten määrää.

Kukaan ei voi kiistää, etteikö meneillään olisi nuorten mielenterveyskriisi. Syyt sen taustalla ovat monimutkaisia, mutta vahva vaikutus on esimerkiksi yhteiskunnallisilla muutoksilla ja suurilla globaaleilla kriiseillä. Sen ratkaisemiseksi tarvitsemme toimivampia palveluita ja avointa keskustelua mielenterveyshaasteiden juurisyistä, sekä panostusta ennaltaehkäisyyn ja hyvinvointia vahvistavaan työhön. Hallitusohjelmassa kriisi tunnistettiin ja sen ratkaisuksi ehdotettiin esimerkiksi monialaista toimenpideohjelmaa ja nuorten terapiatakuuta. Toimenpideohjelmaa ei ole tulossa, terapiatakuuta on vesitetty - ja nyt sitä ollaan lykkäämässä. 

Orpon hallitusohjelman nimi on “Vahva ja välittävä Suomi”. Käytännön politiikan suhteen vaikuttaisi kuitenkin siltä, että osuvampi nimi olisi esimerkiksi “Vahvojen Suomi”, koska heikossa asemassa oleville luvassa on lähinnä leikkauksia ja heikennyksiä. Politiikka on aina valintoja, ja nyt hallitus on valitsemassa jättää oman onnensa nojaan ne, jotka kaikista eniten apua tarvitsisivat.