Fiiliskuva
 

Ajankohtaista

Yeesin Erikan puhe Mielenterveys kuuluu kaikille -mielenosoituksessa

Yeesin Erikan puhe Mielenterveys kuuluu kaikille -mielenosoituksessa

09.03.2024

Yeesin koulutusten ja vaikuttamisen asiantuntija Erika Karstinen piti puheen lauantaina 9.3.2024 järjestetyssä Mielenterveys kuuluu kaikille -mielenosoituksessa, jossa vaaditaan investointeja ja toimia mielenterveyskriisin ratkaisemiseksi.

"Mielenterveys ajatellaan yleensä yksilön ominaisuudeksi, josta yksilö on yksin vastuussa ja jota yksilö yksin hoitaa.

Kuitenkin meidän mielenterveyteemme vaikuttaa valtavasti se, mitä meidän ympärillämme tapahtuu. Kaikki politiikka on mielenterveyspolitiikkaa, ja kaikella poliittisella päätöksenteolla on mielenterveysvaikutuksia - positiivisia tai negatiivisia. Valitettavasti tällä hetkellä näitä mielenterveysvaikutuksia ei juurikaan arvioida, ja siksi monet uudistukset tulevat aiheuttamaan jatkossa yhä enemmän mielenterveysoireilua.

On myös vaikea erottaa, mikä on mielenterveyden häiriötä ja mikä täysin luonnollinen reaktio kohtuuttomiin olosuhteisiin. Onko mielenterveysongelma, jos ahdistaa kun rahat ei riitä vuokraan? Onko järkevää hoitaa yksilö kerrallaan ihmisten kykyä selvitä köyhyyden aiheuttaman kuormituksen kanssa, vai olisko kohtuullisempaa panostaa siihen, että kaikilla olisi riittävä toimeentulo?

Meidän täytyy puhua mielenterveydestä myös erillään mielenterveyden häiriöistä, osana meidän jokapäiväistä toimintakykyä.

Ja meidän täytyy puhua mielenterveydestä ihmisoikeutena, kuten myös riittävästä ja oikea-aikaisesta avun saamisesta mielen sairastuessa. Suomi on sitoutunut kansainvälisiin sopimuksiin, joiden mukaan jokaisella on oikeus parhaaseen mahdolliseen saavutettavissa olevaan fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen.

Meillä on hallitus, joka lupaa laaja-alaisen toimenpideohjelman mielenterveyskriisin ratkaisemiseksi, mutta kaikessa hiljaisuudessa jättää sen tekemättä.

Meillä on hallitus, joka lupaa terapiatakuun, mutta tekee siihen niin paljon rajauksia että käytännössä kyse on jo ihan eri asiasta.

Ja meillä on hallitus, joka katsoo että on kohtuullista leikata niin, että 18-24-vuotiaista kahdellakymmenellä prosentilla käytettävissä olevat tulot vähenevät vähintään 5 prosenttiyksikköä.

Mutta tässä ei ole kyse yksittäisistä puolueista, vaan laajemmasta poliittisesta kulttuurista, jossa lyhytnäköisillä leikkauksilla kasvatetaan valtavaa hyvinvointivelkaa tuleville sukupolville. Ei ole mikään salaisuus, että pitkällä aikatähtäimellä ennaltaehkäisy on aina halvempaa ja tehokkaampaa kuin korjaava työ, mutta vielä ei ole löytynyt rohkeutta tehdä oikeita panostuksia mielenterveyden edistämiseen. Tästä meidän nuoret maksavat sekä kalliin laskun että kohtuuttoman inhimillisen hinnan.

Olen kyllästynyt kuulemaan juhlapuheissa ja vaalilupauksissa siitä, että nuorilla on väliä, ja mielenterveyskriisi on ratkaistava. Tässä vaiheessa on jo käynyt selväksi, että tositilanteessa teot jäävät aina puuttumaan, jokin muu on aina tärkeämpää. Olen kyllästynyt puheeseen pakosta ja välttämättömistä leikkauksista, kun samaan aikaan rahaa löytyy kyllä muihin asioihin. Politiikka on aina valintoja, ja vähintä mitä päättäjät voivat tehdä on olla rehellisiä siitä, että tällä kertaa valitsimme toisin. Tällä kertaa valitsimme, että mielenterveys ei ole meidän prioriteettimme. Teidän työnne on tehdä sellaista politiikkaa, jonka takana voitte seistä kiemurtelematta ja selittelemättä.

Olemme kuulleet useamman poliitikon suusta, että empatia ei ole tärkeää tai ei kuulu politiikkaan. Mutta miten on mahdollista tehdä oikeudenmukaista politiikkaa, jos emme edes pyri ymmärtämään toisten ihmisten asemaa? Lempeys ei ole heikkoutta tai kyvyttömyyttä, vaan päätös tukea niitä periaatteita, joille hyvinvointivaltio on aikoinaan rakennettu.

Teen työkseni edistävää mielenterveystyötä Nuorten mielenterveysseura Yeesissä. Meidän pääviesti nuorille on, että heillä on väliä, heillä on oikeus voida hyvin ja heillä on oikeus saada apua ja tukea sitä tarvitessaan. Mutta miten viedä eteenpäin viestiä toivosta, jos yhteiskunta jatkuvasti osoittaa nuorille, että heidän mielenterveydellään ei ole mitään väliä?

On tärkeää, että me yhdessä osoitamme päättäjille, että tämä ei riitä. Vaadimme mielenterveyden huomioimista, inhimillistä politiikkaa ja pitkänäköisyyttä päätösten tekoon.

Olen kiitollinen kaikille, jotka ovat tänään tulleet osoittamaan mieltään tämän asian puolesta. Mielenterveys kuuluu kaikille.

Kiitos."