Ajankohtaista

Vieraskynäkirjoitus Muudin nuorelta

06.11.2023

Tämän upean, samaistuttavan ja koskettavan tekstin on kirjoittanut Muudin toimintaan osallistunut anonyyminä pysyttelevä nuori.

Toivottavasti, ajan kanssa, tulemme aina nähdyksi.

En pidä sanasta “rasismi”, koska jos sitä yrittää selittää suomeksi niin rotu tulee esiin. Se sana kuuluu koirille. “Minkälaist ruokaa sulle syötetään?” “Onks sun turkkii vaikee harjaa?” “Tykkääks juosta ulkona vai jäädä sun omistajan varjoo?” Turha meitä on sen mukaan erottaa. Vaan kokemukset tekee meistä erilaisia. Puhun tässä puheessa erityisesti kokemuksistani mustana, “seka-rotuisena” nuorena. 

Mietin mustana tyttönä, että millon se sun suoja muuri murtuu, millon syrjintää täynnä oleva maailma näyttää just miten törkee se voi olla. Päiväkodissa? Alakoulussa? 

Äiti kerto tarinan miten alle kaksvuotiaana mulle heitettiin ensimmäinen rasistinen kommentti. “Meneeks tost kampa läpi” nainen kysyi puistossa äidiltäni ja katsoi minua. Se muuri meni siinä rikki. Se on tärkee jollain tavoin säilyttää, se voi olla paikka tai henkilö. Joko se on se lapsuuden kaveri joka koki kaiken saman mitä sinä ja niiden seurassa tuntui aina turvalliselta tai rakas oma koti. 

Ne ilmeet ja eleet julkisilla paikoilla on välillä itsestään selviä, sitä voi kestää vaikka ei kuitenkaan pitäisi. Sillon kun ne ilmeet ja eleet muuttuu sanoiksi, sitä en voi ite kestää. Kuulin yhtenä talvi-iltana bussissa kahden valkoisen tytön toistavan n-sanaa. He olivat selvästi nähneet minun olevan lähellä. Sillon oli ensimmäinen päivä millon ymmärsin, että rasismia ei ikinä voi välttää. Sillon oli ensimmäinen kerta kun kuulin sanan rasistisessa kontekstissa. Muistan vielä sen tunteen kun astuin ulos bussista sanan kuulemisen jälkeen ja sydämeni tippui vatsaan. Olin vaan kotimatkalla. 

On monta kertaa tullut itkettyä koulun vessassa kun joku sanoo jotain joka voi selvästi satuttaa. Välillä se on yks mun omist, joku kenen kanssa kuuluis jakaa samat kokemukset ja tarinat. “Pitääks mun reagoida? En haluu et ne luulee et oon aggressiivinen.” Koitan kestää. Välillä esitän että mitään ei käynyt, mutta mitä mun yhteisö olis mieltä? On vaikea reagoida yksilönä koska rasistiset tilanteet usein kohdistuvat koko ryhmään, mutta vaan sinä satut olemaan eturivissä.

Mietin usein että mitä muut minun yhteisössä ovat mieltä siitä miten käsittelin rasistisen tapahtuman. Jos et puutu asiaan, annat sen henkilön slaidaa ja pahoittaa jonkun muun mielen tekemällä saman asian uudelleen. Jos puutut, oot joko yli herkkä, ylireagoit tai vääristelet asiaa. Täytyy varoa minkälaisen kuvan annat itsestäsi, muuten stereotypioita läimäistään selkääsi. En enää ole jaksanut laskea kuinka paljon rasismia olen kohdannut. Varmaan paljon nimittäin minulla on kikkoja miten voin olla tuntematta sitä tunnetta, mitä rasismin kuuluu aiheuttaa. En osaa kuvailla sitä tunnetta. Ja enemmistö tässä huoneessa ei tule tuntemaan sitä.

Pitkän ajan on ollut näkymätön olo. Silleen että jengi ei mieti mitä sanoo ja kukaan ei puolusta eikä kukaan ymmärrä. Tunnistan kuitenkin että on tosi rajattu määrä mitä ei-tummaihoinen ihminen voi ymmärtää. Ja se on ok, mutta aina voi yrittää auttaa, puolustaa, kuunnella ja vähentää rasismia. Rasismi on niinkun sairaus minkä perii jostakin. Joltakin se on opittu.

On välillä turhauttavaa olla erilainen, mutta samaan aikaan kivaa. Löydän itseni hakeutuvan välillä mustiin paikkoihin ja yhteisöihin joista aina jää käteen jotain uutta ja positiivista. Olen löytänyt iloa kiharista hiuksistani ja tummasta ihostani. Yhteisöllisyyttä löydän musiikista, kulttuurista ja ympäristöstäni.

Kokemuksiani en vaihtaisi minkään sijaan. Ne sydäntä lämmittävät tilanteet, kun on ollut arvostettu, tunnistettu ja nähty tunne saa unohtamaan kaikki pahat.

Esimerkiksi…

Sillonkun nainen kääntyi ja kysy mitä hius tuotteita käytän, koska hän halusi oppia miten laittaa tyttärensä hiuksia.

Oli niin nähty fiilis.

Sillonkun kävin näyttelyssä joka kerto afrosuomalaisuudesta.

Oli niin nähty fiilis.

Sillonkun joku puolusti mua rasistisessa tilanteessa.

Oli niin nähty fiilis.

Sillonkun näin meijän ikäsii, meijän näkösii ihmisiä telkkarissa.

Oli niin nähty fiilis.

Ainakun nään pienen tummanihoisen tytön, nään heissä osan minua ja toivon, että tämä maailma kohtelee heitä paremmin kun se on kohdellut minua tähän asti. Toivottavasti, ajan kanssa, tulemme aina nähdyksi.

Kiitos.